Liisa Mustanoja

Ihmiselo on melkoista tasapainoilua: on työhön käytetty aika ja vapaa-aika, perheelle annettu laatuaika ja se kultaakin kalliimpi oma aika, on yhteinen hyvä ja henkilökohtainen etu, matkailun riemut ja saastuttavat lentokoneet, puhumattakaan suklaanhimosta ja bikinikunnon tavoittelusta. Vaatimukset ja yhtä lailla halut näyttäytyvät meille vastakohtina. Toiselle annettu aika tai panostus on toiselta pois – yhdelle kun kumarrat, toiselle pyllistät.

Osa tästä stressaavasta ristivedosta on toki kuviteltua tai vähintäänkin itse aiheutettua, osa tulee ulkopuoleltamme, halusimme sitä tai emme. Ajatellaan nyt vaikka lakia ja yleistä järjestystä. Olen vapaa kansalainen, ja minulla on oikeus tehdä asioita, joista pidän, esimerkiksi kuunnella musiikkia ja pomppia trampoliinilla. Koska naapurini on yhtä lailla vapaa kansalainen, minun täytyy säätää äänenvoimakkuutta ja hillitä hyppimishalujani niin, etten vapauksissani tule häirinneeksi hänen täysin oikeutettua kotirauhaansa. Omistamiani rahoja ja tavaroita, kuten stereoita ja trampoliinia, turvaa laki omaisuuden suojasta. Tästä huolimatta laki sallii valtion verottavan osan palkkarahoistani tai lunastavan mökkini moottoritietyömaan alta. Sananvapauden nimissä voin kirjoittaa tämän kolumnin sellaiseksi kuin haluan. Toisen kunniaa en kuitenkaan saa loukata.

Kielitieteellisesti vastakohtasuhteita erotellaan ainakin kolmenlaisia. Esimerkiksi sanat esimies ja alainen muodostavat konverssin vastakohdan, jossa vallitsevaa asiantilaa katsotaan eri näkökulmista. Sanapari elävä – kuollut taas edustaa lajivastakohtaa, jossa parin toisen jäsenen kieltäminen edellyttää toisen myöntämistä ja toisen myöntäminen toisen kieltämistä. Jos en ole elävä, olen väistämättä kuollut. Yleisintä vastakohtatyyppiä, astevastakohtaa, edustaa sanapari laiha – lihava. Myös astevastakohdassa toisen jäsenen myöntäminen edellyttää toisen kieltämistä. Sen sijaan toisen jäsenen kieltäminen ei edellytä toisen myöntämistä. Laiha ei voi samaan aikaan olla lihava. Jos taas ei ole laiha, ei välttämättä ole kovin lihavakaan.

Vastakohdat ja niiden näkeminen sielläkin, missä niitä ei väistämättä ole, on perin ihmismäistä. Asioiden luontainen lokeroiminen helpottaa jatkumoisen, kaoottisen maailman hahmottamista. Intuitiivinen vastakohta-ajattelu auttaa myös meitä kilpailuhenkisiä esimerkiksi sananselityspeli Aliaksessa pätemisessä. Alias-logiikalla kissan spontaani vastakohta on ilman muuta koira, vasaran vastakohta taas on kiistatta saha. ”Se ei ole norsu vaan… mursu!” Älkääkä vain kysykö, miksi.

Kesän tulo jos mikä saa meidät kokemaan vastakohtien ristivetoa. Toinen tuntee taakan putoavan harteiltaan valon lisääntyessä, toista lannistaa masennusta hipova kevätväsymys. On yhtä aikaa ilo häämöttävästä lomasta ja huoli töiden jatkumisesta sen jälkeen. On unelma laiskoista päivistä veden äärellä ja kiusallinen tietoisuus siitä, ettei edes Cosmopolitan-lehden mainostamalla treeniohjelmalla ehdi muovata itsestään kesän kuuminta rantabeibeä.

Vaikka emme voi muuttua itsemme ja ajatustemme vastakohdiksi, kannattaa kesän kunniaksi yrittää hivuttaa säädintä hieman rennompaan suuntaan. Töitä on tekevälle tähänkin asti löytynyt, eikä suklaan terveysvaikutuksia sovi kiistää. Rantakunnossa se mursukin on!

Kirjoittaja on yliopistonlehtori.

•