Työelämän tutkija Pasi Pyöriä pitää nopean valmistumisen ajatusta virheenä.

Tutkimukset kertovat työmarkkinoiden pysyvyydestä

Työelämän laatu ei ole huonontunut Suomessa. Tutkimusten valossa väitteet työolojen heikentymisestä ovat liioiteltuja.

– Tilannetta voi kuvata sanoilla muuttumattomuus ja pysyvyys. Hämmästyttävän paljon jatkuvuutta vuodesta 1984 vuoteen 2008, kertoo työelämän tutkija Pasi Pyöriä.

Pyöriä on koonnut tuoretta työelämätietoa artikkelikokoelmaan Työhyvinvointi ja organisaation menestys, jossa on kirjoittajana 18 tutkijaa eri yliopistoista.

Vertailukelpoista tilastotietoa työelämän laadusta löytyy 1980-luvun alkupuolelta vuoteen 2008 asti. Ei ole mitään näyttöä siitä, että työelämän laatu olisi murentunut käsiin tai epävarmuus olisi kasvanut.

Työttömyysriski ei ole kasvanut eikä työurien kesto ole muuttunut. Suomalainen palkansaaja työskentelee edelleen keskimäärin kymmenen vuotta saman työnantajan palveluksessa.

– Pidemmän ajan vertailuun nähden on aika hämmästyttävää, että juuri 2000-luvulla on vilkkaasti keskusteltu työelämän huonontumisesta, Pyöriä sanoo.

1990-luvun alku oli poikkeusjakso, jolloin itsenäisyyden ajan syvin lama veti talouskasvun kolmeksi vuodeksi miinukselle, nosti työttömyyden pariinkymmeneen prosenttiin ja vei 30 000 yritystä konkurssiin. 2000-luvulla palattiin normaaliin tilanteeseen.

– Epävarmuus, mistä me kaikki olemme huolissamme, on ollut aina osa työelämää. Ei siinä ole mitään uutta. On normaalia työelämän dynamiikkaa, että työpaikkoja menee nurin ja uusia syntyy tilalle, työttömyys vaihtelee, ihmiset joutuvat kouluttautumaan uudelleen ja saattaa olla hetkellisiä työttömyys- ja lomautusjaksoja.

Ylisuuret johtajapalkat rapauttavat luottamusta

Pasi Pyöriän ja Tiina Saaren tutkimus globaalin yrityksen tuotekehitysosastosta osoittaa, että vaativassa asiantuntijatyössä sisältö ratkaisee enemmän kuin taloudelliset kannustimet. Tutkimuksessa haastateltu työyksikön johtaja sanoi, että palkka on hygieniatekijä. Täytyy olla riittävät kannustimet työntekoon, mutta se ei riitä.

– Tässä yrityksessä vuosien ja vuosikymmenten kuluessa syntynyt yhteishenki ja porukan yhteen hitsautuminen on se tekijä, mikä tuo sitoutumista, hyvinvointia ja menestystä yritykselle, Pyöriä kertoo.

Jos työn sisältö ratkaisee, niin miksi se ei riitä johtajille, jotka rohmuavat itselleen miljoonabonuksia?

– Ehkä on kysymys ilmapiiristä, jossa ahneus on aikaisempaa hyväksyttävämpää. Ehkä johtajat ajattelevat, että koska he istuvat tuulisella paikalla ja heidätkin voi vaihtaa aika nopeasti, niin siitä täytyy saada kompensaatio.

Johtajien bonuksilla höystettyjä työmarkkinoita ei ole tutkittu samaan tapaan kuin tavallisten duunareiden. Pyöriä pitää oikean suuntaisena sitä maallikkotulkintaa, että johtajilla on eri säännöt kuin muilla.

– Korkeassa asemassa olevat johtajat putoavat aina jaloilleen, vaikka he onnistuisivat tekemään kuinka pahaa jälkeä yrityksissä. Jos ei muuta, niin heidät palkitaan kultaisella kädenpuristuksella tai sitten löytyy vastaavia tehtäviä muista yrityksistä.

Ylisuuret johtajapalkat rapauttavat Pyöriän mielestä luottamusta työelämään etenkin tilanteissa, joissa yritystä saneerataan ja yt-neuvottelut seuraavat toisiaan. Henkilöstön on vaikea sitoutua, jos ylintä johtoa palkitaan avokätisesti.

– Siinä olisi todella esimerkin paikka johtajilla joskus myös tinkiä omista eduistaan. Ei ole epäilystäkään, etteikö johtaja pärjäisi pienemmilläkin kuin miljoonatuloilla.

Työn psykologinen sopimus muuttuu

Työelämän psykologisen sopimuksen ennakoidaan muuttuvan siten, että ahkeruuteen, uskollisuuteen ja lojaalisuuteen perustuvat pysyvät työsuhteet väistyvät. Tilalle tulee liikkuva Y-sukupolvi, joka arvostaa aloitteellisuutta, luovuutta ja innostusta. Muutos ei vielä näy tutkimuksissa.

– Työolotutkimusten mukaan kaikkein nuorimpien työelämässä olevien arvot ja asenteet eivät ole vähemmän työkeskeisiä kuin varttuneemman väen vaan ehkä päinvastoin, Pyöriä sanoo.

Tällä vuosikymmenellä työelämän aloittavat arvostavat koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia enemmän kuin varttuneempi väki.

– Se on asia, johon työnantajien pitäisi kiinnittää huomio. Sellainen asenne tuntuu olevan, että elinikäistä työpaikkaa ei ole. Tosin ei sitä ole koskaan ollutkaan.

Teksti Heikki Laurinolli
Kuva Teemu Launis

•