Kunnon vallankumous – mikä ettei?

    Arvostelut

    Tere Vadén: Heidegger, Žižek ja vallankumous. Gaudeamus 2012.

    Valkokankaat ja näyttöjen ikkunat täyttyvät nykyään kuvilla zombeista, viruksista ja emäaluksista samalla, kun utopistisempi kuvasto loistaa poissaolollaan. Filosofi Slavoj Žižekin tokaisua mukaillen maailmanlopun kuvitteleminen on saavuttanut kulttuurissamme pakkomielteiset mittasuhteet, mutta vaihtoehtoa kapitalistiselle nykymenolle on melkein mahdotonta kuvitella.

    Tamperelaisen filosofin Tere Vadénin uusimmassa teoksessakin vallankumousta pikemminkin muistellaan kuin visioidaan. Vadénin kirja on filosofinen perkuu- tai harvennustyö, jonka tähtäimessä on mannermaisen ajattelun keskeisen hahmon Martin Heideggerin käsitys vallankumouksesta. Kunnollista vallankumousta voi olla vaikea kuvitella, mutta sitä voidaan Heideggerin kautta ainakin ajatella perusteellisesti ja rauhassa. Heideggerin filosofiasta kirjassa käsitellään sen poliittista puolta. Vadénille Heidegger on nimenomaan kriisitietoinen poliittinen ajattelija ja toimija, jota ei pidä lukea hänen tuotantonsa natsikytköksistä huolimatta vaan niiden vuoksi. Kirjassa sivutaan ja karsitaan myös edellä mainitun Žižekin Heideggeria ja vallankumousta koskevia näkemyksiä.

    Heidegger-kommentaarina kirja on maailmanluokkaa jo siitä syystä, että Vadén ei tee pelkkää akateemiselle filosofialle tyypillistä käsitteellistä analyysiä ja selvennystyötä, vaan ajattelee vallankumousta filosofian perinteen kautta. Hänen tekstinsä välttää kommentaareja pahimmillaan vaivaavan tunkkaisuuden, joka on seurausta liiallisesta sitoutumisesta kulloisenkin mestarin oppeihin. Vadénin kirjoitustyyli on vapaata heideggerilaisista maneereista, ja monin paikoin hän suomalaistaa saksalaisen kieltä pilke silmäkulmassa. Oleminen esimerkiksi kytkeytyy ”perkeleellisiin voimiin”.

    Vadénin mielestä Heideggerin poliittisen ajattelun keskeisimmät vääristymät ovat vallankumouksen alistamisessa valtiolle. Heidegger näki natsivallankumouksen oikein epäyksilöllisten voimien ja pyhyyden esiin murtautumisen suomana mahdollisuutena horjuttaa teknistä olemisymmärrystä, joka hallitsi ja hallitsee länsimaita. Vadénin mukaan Heidegger kuitenkin erehtyi pahasti pitäessään epäyksilöllisyyden kokemusta alisteisena valtiolliselle keskusjohtoisuudelle. Natsivallankumouksen mahdollisuudet valuivat hukkaan, kun tuotannolliset rakenteet ja valtahierarkiat vain kivettyivät entisestään.

    Vadénille kunnollista Heideggerin ajattelussa on vallankumouksen perustuminen ristiriidoille, kamppailulle ja paikallisuudelle. Heideggerissa tärkeää on myös avoimuus ei-eurooppalaisille avauksille, joita Vadén on muualla etsinyt alkuperäiskansoja koskevista antropologisista tutkimuksista ja suomalaisesta kirjallisuudesta kuten Kalevalasta. Filosofisena tutkimuksena Vadénin kirjasta jää käteen ennen kaikkea se, miten vallankumousta ei pidä ajatella. Hyvään filosofiaan kuuluu, että aiemmat ajattelijat ovat jollain kammottavalla tavalla väärässä ja että pöytä pitää puhdistaa heidän jäljiltään. Puhdistuksen jälkeen Heideggerin ajattelun kumouksellisuus tuntuu kiteytyvän modernin subjektin kritiikkiin. Vadénin seuraavaksi, positiiviseksi avaukseksi vallankumouksen ajattelemisen saralla voisi toivoa vallankumouksellisen epäsubjektiivisuuden mahdollisuuksien ja seurauksien konkreettista kartoittamista.

    Sami Simola