Tulevaisuuden maa Brasilia ja Suomi

    Tapio Varis

    Istuimme lounaalla aurinkoisena toukokuun päivänä Brasilian suurlähettiläs Norton de Andrade Rapestan ja Tampereen yliopistosta valmistuneen ulkoasiainministeriön protokollaosaston päällikkö Mikko Jokelan kanssa. Syynä oli siirtymiseni vierailevaksi professoriksi Brasilian Rio Grand do Sulin osavaltioon, lähelle Argentiinan ja Uruguayn rajaa.

    Puhuimme luonnollisesti yliopistoista, mutta mieleeni jäi myös suurlähettilään ilmaisema yleinen näkemys siitä, että Venäjällä avautuvat valtavat markkinat myös brasilialaisille yrityksille. He eivät kuitenkaan osaa vielä lähestyä näitä markkinoita, ja tässä suhteessa Suomen kokemuksilla ja taidoilla voisi olla suurta merkitystä Brasilialle. Toivoin mielessäni, että osaisimme käyttää asemaamme ja kokemuksiamme hyödyksi ennen kuin jotkut muut ehtivät edelle.

    Brasiliaan siirtymiseni on ystäväpiirissäni herättänyt pelkästään myönteisiä reaktioita. Opetusministeriön korkea virkamies lähetti minulle innostuneena tietoa siitä, että Brasiliaa on jo pitkään kutsuttu ”tulevaisuuden maaksi”. Nyt Presidentti Dilma Rousseffin hallituksen kehitystyö osoittaa, että maa on valmis lunastamaan sille asetetut suuret odotukset. Yksi esimerkki on vuodelta 2011, kun lontoolainen tutkimuslaitos CEBR ilmoitti Brasilian ottaneen Iso-Britannian paikan maailman kuudenneksi suurimpana taloutena. Laitoksen mukaan talouden maailmankartta on yleisemminkin muuttumassa nousevien talouksien myötä ja samalla Brasilian painoarvo kansainvälisessä politiikassa on lisääntynyt.

    Kirjoitin Aikalaisessa 21.9.2010, että ”Brasiliassa on muuten 180 miljoonaa asukasta, 1391 yliopistoa (valtaosa yksityisiä), 3 miljoonaa korkeakouluopiskelijaa ja 200 000 professoria”. Maa on siis suurvalta tässäkin suhteessa. Mutta myös siellä yliopistolaitos on samojen muutospaineiden edessä kuin meilläkin. Brasilialla on lisäksi rasitteena siirtomaamenneisyys, josta suurlähettiläs sanoi heidän olleen ”kolonialisoituja ja kolonisoijia”. Maassa ei ole totuttu yliopistomaailman, politiikan ja elinkeinoelämän luontevaan vuoropuheluun. Arvioin suomalaiseen vahvuuteen kuuluvan sen, että emme toiminnassamme esimerkiksi yliopistoissa seuraa kolonialistista ajattelutapaa. Parillakymmenellä suomalaisella korkeakoululla on Brasilian kanssa yhteistyösopimuksia, joista kahden syntymiseen olen itse aikanani vaikuttanut.

    Olemme Suomessa pyrkineet kehittämään koulutusvientiä kaikilla tasoilla. Sain keskusteluistamme sen kuvan, että Brasilian yliopistolaitos tuottaa ehkä liikaakin juristeja, mutta insinöörejä tarvittaisiin nyt enemmän. Kerran keskustelin korkea-arvoisen kiinalaisen teknologia-alan professorin kanssa siitä, että Kiina tarvitsisi nyt enemmän opettajia kuin insinöörejä. Näissä kehittyvissä talouksissa koulutuksen tarve on joka tapauksessa valtava monilla aloilla.

    Suomen ei pitäisi näissä asioissa olla turhan vaatimaton, sillä suurlähettilään mukaan esimerkiksi suomalaiset yritykset ovat vaikuttavalla tavalla sijoittuneet mm. Kiinaan ja Venäjälle. Brasilialainen kollegani aikanaan rohkaisi minua ajattelemaan globaalisti, ”think big”, kehittäessäni globaalin yliopiston mallia. Nyt myös brasilialaisten itsensä on opittava ajattelemaan globaalisti maan uudesta asemasta johtuen.

    Vaikka merkittävän tason yhteyteni Brasiliaan alkoivat jo 1980-luvulla, olen viimeisen vuoden ajan lähestynyt uusia tehtäviäni myös Tampereen yliopistossa jatko-tutkintojaan opiskelevan Daniel Guerrinin kanssa, joka palaa Rio Grand do Suliin jatkamaan opintojaan. Hänen ohjaajansa on professori Renato de Oliveira, jonka kanssa olen menossa kehittämään erityisesti liittovaltioyliopistoja.

    Daniel kertoo, kuinka Suomi näyttäytyy hänelle lähes täydellisesti Brasilian vastakohtana maan koon, organisaation, korruptioasteen, varallisuuden jakautumisen, koulutuksen tasa-arvoisuuden ja hiljaisuuden suhteen. Presidenttivaalien kampanjointi Suomessa oli brasilialaisille näkymättömyydessään ja värittömyydessään lähes vitsi verrattuna heidän räväkkään vaalikulttuuriinsa.

    Daniel kokee 7 kuukauden opiskelunsa Tampereen yliopiston Higher Education Groupissa hyvin hyödylliseksi. Brasiliassakin pyritään nyt kehittämään korkeakoulutuksen suhteita työelämään ja yhteiskuntaan yleensä. Suomalaisilla on parin vuosikymmenen kokemukset tässä suhteessa jaettavana heidän kanssaan.

    Tarvitsemme siis tervettä itsetuntoa ja riittävää itseluottamusta. Suomalaisia tunnutaan arvostettavan siitä, että vaikka emme puhu paljon, tarkoitamme sitä mitä sanomme. Ja myös teemme sen mitä lupaamme. Brasilialainen elämänilo ja monikulttuurisuus rikastuttavat kykyämme toimia globaalin maailman suuruuden ekonomiassa. Paulo Freire -tutkimusta Tampereen yliopistossakin jo harjoitetaan, mutta tuntematon on vielä esimerkiksi Anisio Teixeira.

    Jalkapallostakin voisi puhua. Suurlähettilään mukaan Brasiliassa puhutaan avoimesti kaikesta mahdollisesta. Mutta kun jalkapallo alkaa, siitä ei puhuta, siihen keskitytään hartaasti kuin uskontoon. Siinä kiteytyy jotakin oleellista kansan sielusta, jota ei suomalaiselle tarvitse sen enempää selittää.

    Kirjoittaja on Unesco-emeritusprofessori.