Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Laaja-alaisuus ei tarkoita haahuilua

Nyt se alkaa – yksi suurimmista muutoksista Tampereen yliopistossa. Uudet laaja-alaiset kandiohjelmat käynnistyvät syksyllä.

Laaja-alaisuudesta huolimatta opiskelijoiden täytyy opiskella kohti haluamaansa maisterisuuntaa melko pian.

Olkamurtumien leikkaukset huimassa kasvussa

Olkamurtumien leikkaushoidot ovat moninkertaistuneet Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Etenkin iäkkäiden naisten leikkaushoidot ovat lisääntyneet, vaikka samanaikaista näyttöä murtumatapausten määrän kasvusta ei ole.

Syy ilmiölle näkyy tilastoissa.

Kansanliikkeestä asiakassuhteeksi

Ammattiliitto ei enää tarkoita työläisten kansanliikettä vaan omaa etua ajavien asiakassuhdetta. Pienituloiset ja vähän koulutetut ovat passiivisimpia. Liiton ulkopuolelle jättäytyneet pitävät ay-liikettä vanhentuneena, heikkona ja hyödyttömänä.

Vastinpareja

Ihmiselo on melkoista tasapainoilua: on työhön käytetty aika ja vapaa-aika, perheelle annettu laatuaika ja se kultaakin kalliimpi oma aika, on yhteinen hyvä ja henkilökohtainen etu, matkailun riemut ja saastuttavat lentokoneet, puhumattakaan suklaanhimosta ja bikinikunnon tavoittelusta. Vaatimukset ja yhtä lailla halut näyttäytyvät meille vastakohtina.

Osaamisen Suomesta osattomien Suomeksi

Kauniaisten nuorista lähes 90 prosenttia menee lukioon, mutta Mäntän nuorista vain 30 prosenttia. Ei siis hätää. Herrojen lapsista tulee herroja ja duunarien lapsista duunareita. Maailmankuva pysyy ehjänä.

Nuorten miesten nuuskaaminen lisääntyy

Nuorten suomalaismiesten nuuskan käyttö kasvoi kymmenen vuoden aikana viidestä prosentista kahteentoista. Sen sijaan tupakointi väheni 42 prosentista 34 prosenttiin.
Säännöllisesti urheilua harrastavat nuoret miehet käyttävät todennäköisemmin nuuskaa kuin ne, jotka eivät harrasta urheilua.

Tutkijat kehittävät tulevaisuuden autoa

Tulevaisuuden auton kuski keskittyy ajamiseen ja vaihtaa kanavaa hipaisemalla, pyyhkäisemällä, taputtamalla tai puhumalla. Tutkijat tarjoavat eri tapoja, joista voi valita.

Konsulentti, konsultti ja Ollin lomake

Suomessa konsultti sitkeästi merkitsee huippuasiantuntijaa alalla kuin alalla. Hänen ilmeisesti kuuluu saada astronomisen korkeat palkkionsa.

Opiskelijoiden työssäkäyntiä ei syytä estää

Yliopisto-opiskelijoiden nopeaan valmistumiseen tähtäävä rahoitusmalli on virhe, sanoo työelämän tutkija Pasi Pyöriä.
– Se on virhe sen takia, että me tarvitsemme opiskelijatyövoimaa. Monet palvelualat olisivat vaikeuksissa, jos ne eivät saisi ekstratyövoimaa opiskelijoista, Pyöriä sanoo.

Työelämän laatu ei ole heikentynyt

Työttömyysriski ei ole kasvanut eikä työurien kesto ole muuttunut. Suomalainen palkansaaja työskentelee edelleen keskimäärin kymmenen vuotta saman työnantajan palveluksessa.