Annie Proulx: Näin on hyvä. Suom. Juhani Lindholm. Otava 2011.

Joulupukkia ei ole olemassa, eivätkä villin lännen sankaritarinat pidä paikkaansa.

Tarina on todellisuuden hauras kuvajainen, joka pettää lukijansa useita kertoja. Amerikkalainen Annie Proulx kuvaa villin lännen sankaritarinoiden kääntöpuolen, mutta hänenkin juttunsa voivat lähteä lapasesta.

Proulxin käsikirjoitukseen perustuva Brokeback Mountain oli menestyselokuva, jossa machomiesten pyssynpaukuttelun korvasi kahden cowboyn välinen homoeroottinen ystävyys.

Elokuva teki Proulxin tekstille kääntäen sen, minkä joulupukin paljastuminen naapurin setämieheksi tekee lapselle. Proulx kuvaa sankaruuden raadollisuuden, mutta elokuva palautti sen takaisin sliipatuksi myyntituotteeksi.

Proulxin uudessa novellikokoelmassa villi länsi näyttäytyy taas julmana todellisuutena, missä toiset ihmiset nujertavat ja toiset nujertuvat. Kovan luonnon ja kovien ihmisten välissä on vähän elintilaa.

Jossakin Wyomingin takamailla nuoret ihmiset yrittävät rakentaa elämäänsä, mutta kova maa ja raaka yhteisö eivät päästä helpolla. Proulxin tarinassa päätepiste on usein kuolema. Pahin loppu on se, missä toinen jää henkiin ja kärsimään.

Tässä kokoelmassa Proulxin kertoja piipahtaa sielläkin mistä empiiristä evidenssiä ei löydy. Kaksi novellia kertoo itse Saatanasta ja hänen elinpiiristään Helvetistä. Se ei poikkea tämänpuoleisesta maailmasta, jossa ihminen on ottanut hoitaakseen kaikki Saatanan työt.

Todellisuuden molemmilla puolilla tulevat samat ankarat ehdot vastaan. Näistä tarinoista tulee helposti mieleen, että tämä on kovien miesten maailma. Nyt sitä maailmaa kuvaa nainen, joka tekeekin sen vietävän hyvin.

Maha pystyssä ojassa -novellissa nainen palaa Irakin sodasta vammautuneena, mutta kotiseudun näkymä on vieläkin julmempi. Rintamalla hän kohtasi ystävyyttä ja lämpöä, mutta kotiseudulla kuollaan ilman tunteita. Terveiltä miehiltä elämän vievät viina ja vauhti, rodeo-onnettomuudet, huonot hevoset, syvät kasteluojat, korkeat telineet, traktorien kaatumiset ja auki jääneet autonovet. Nainen selvisi sodasta, mutta hänen pieni poikansa kuoli kotona pudottuaan isoisän auton lavalta.

Suru piirittää ihmiset ja kiskoo tuskan niin kireälle, että ”he turtuisivat ja tajuaisivat, ettei rakastaminen kannata”.

Proulxin kokoelmasta jää mieleen vahva visio lehmästä, joka makaa ojan pohjalla maha pystyssä ja sorkat kohti taivasta. Se on ihmisen osa villissä lännessä.

Heikki Laurinolli

•