Melodraama hedelmätarhassa

    Arvostelut

    L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny. Suom. Sisko Ylimartimo. Minerva Kustannus 2012.

    L. M. Montgomeryn (1874−1942) ennen suomentamaton romaani Hedelmätarhan Kilmeny (Kilmeny of the Orchard, 1910) on jatkoa Minerva Kustannuksen aikaisemmille Montgomery-käännöksille Marigoldin lumottu maailma, Vanhankartanon Pat, Pat  –  vanhankartanon valtiatar, Sara ja kultainen tie ja Sara, tarinatyttö. Kirjat on suomentanut Montgomeryn tuotantoon perehtynyt kirjallisuudentutkija Sisko Ylimartimo.

    Vaikka Hedelmätarhan Kilmeny on lahjakkaan tytön kasvukertomus kuten Montgomeryn Annasta ja Emiliasta kertovat klassiset tyttökirjat, se on kuitenkin varsin erilainen tarina. Romaanin juoni on yltiöromanttisuudessaan pikkuisen epäuskottava, vaikka Montgomery oli suomentajan jälkisanojen mukaan tavoitellut Emily Brontën Humisevan harjun kaltaista kohtalonomaista traagisuutta. Melodramaattisuudestaan huolimatta Kilmenyn tarina on silti kiinnostavampi kuin pitkäpiimäinen Marigoldin lumottu maailma.

    Montgomery on kirjoittanut pari muutakin aikuisten romaania (Sininen linna, A Tangled Web), ja myös Hedelmätarhan Kilmeny sopii paremmin nuorille aikuisille kuin lapsille.


    Muukalaisvihaa ja ennakkoluuloja

    Hedelmätarhan Kilmeny on kertomus mykästä Kilmeny Gordonista, joka on menettänyt puhekykynsä traumaattisen tapahtuman seurauksena. Kaupungin uusi sijaisopettaja Eric Marshall ihastuu kauniiseen ja lahjakkaaseen Kilmenyyn, joka soittaa viuluaan vanhassa hedelmätarhassa. Mutta Eric ei ole ainoa, joka haluaa Kilmenyn omakseen.

    Romaanin rivien välistä on luettavissa muukalaisvihaa, kun adoptoitu italialaispoika osoittautuu pahaksi pojaksi. Hänessä ruumiillistuvat kaikki kliseet italialaisesta kansanluonteesta: epäluotettavuus, epärehellisyys ja taipumus rikollisuuten. Kirjan julkaisemisen aikaisten rotuteorioiden valossa on ymmärrettävää, että 1900-luvun alussa tällaiset ennakkoluulot olivat kuitenkin varsin tavallisia.

    Kirja päättyy dramaattisten vaiheiden jälkeen onnellisesti. Anna- ja Emilia-kirjoista ei löydy yhtä melodramaattisia juonenkäänteitä. Ne ovat taiteellisesti lahjakkaiden orpotyttöjen kasvutarinoita varsin arkisissa ympyröissä. Niissäkin tapahtuu kaikenlaista jännittävää, mutta tapahtumat ja henkilöhahmot ovat uskottavampia, ja niihin on lukijan helpompi samastua.


    Montgomeryn välityö

    Hedelmätarhan Kilmeny on kerrottu Ericin näkökulmasta, ja Kilmeny jää mykkyytensä vuoksi lukijalle etäiseksi. Tämä on poikkeuksellista Montgomeryllä, joka on yleensä tarkastellut tapahtumia naispäähenkilön silmin. Kilmeny on miespuolisen päähenkilön rakkauden kohde, eikä hän ole teoksessa samanlainen toimija kuin Anna, Emilia, Sara tai Pat nimikkokirjoissaan.

    Hedelmätarhan Kilmeny on paikoitellen jännittävä kuin rikosromaani, mutta paatoksellisuus ja kaavamaiset käsitykset italialaisista pudottavat hieman sen pisteitä. Luokittelisin sen Montgomeryn tuotannossa välityöksi, joka on kirjoitettu Anna-kirjojen lomassa.

    Sisko Ylimartimon suomennos vaikuttaa varmaan kelvolliselta, jos ei ole tutustunut alkuperäisteokseen. Tutkiessani englanninkielistä alkuteosta huomasin englannin kielen koulutuksen saaneena, että suomennoksessa on paljon virheitä, jotka johtuvat siitä, että suomentaja ei ole aina ymmärtänyt lauseiden rakenteita eikä tuntenut sanojen merkityksiä. Suomentaja pilkkoo lauseita ja jättää osia kääntämättä puutteellisen kielitaidon vuoksi. Samalla hän muuttaa Montgomeryn ajatuksia ja polveilevaa kirjoitustyyliä.

    Merja Kaipiainen