Päämäärä ja sivumäärä

    Jorma Merikoski

    Pakinoijamestari Ollin (Väinö Nuorteva, 1889–1967) pakinassa Lyhyitä kertomuksia kertomukset ovat todellakin lyhyitä. Yksi niistä, Saavutus, kertoo kirjailijasta, joka pyrki korkeaan päämäärään mutta saavutti korkean sivumäärän. Sen pituinen se.

    Tuo kertomus sopii kuvaamaan paitsi monen kirjailijan myös monen tieteilijän uraa. Korkea päämäärä jäänee useimmiten saavuttamatta, mutta väliäkös sillä, kun sivumäärä yltää sitäkin korkeammalle, mikä lieneekin tärkeämpää. Nimittäin sivumäärällä voi nokittaa kaikenmaailman ”kehityskeskusteluissa”, viranhau… öh … ”tehtävän” haussa ja muussa vastaavassa. Siis sivumäärällä on ”markkina-arvo”. Tarkastelen ”sivumäärämarkkinoiden” erästä ilmiötä.

    Saan (kuten varmaan kaikki muutkin matemaattista julkaisutoimintaa harjoittavat saavat) silloin tällöin s-postia seuraavasta asiasta. Koska muka olen erittäin arvostettu matemaatikko, jonkin lehden päätoimittaja pyytää minua tarjoamaan tutkimuksiani julkaistavaksi hänen lehdessään. Kyseiset lehdet ovat aivan kunniallisia sikäli, että ne indeksoidaan MathSciNet ja Zentralblatt MATH -tietokannoissa. Mutta niillä kaikilla lehdillä on yhteisenä piirteenä, että niissä julkaiseminen on maksullista. Maininta julkaisumaksusta (mielestäni tämä on ”page charge”:lle parempi käännös kuin ”sivumaksu”) ei aina näy lehden nettisivuilla kovinkaan selvästi vaan voi olla monen linkin takana.

    Arvostettujakin julkaisumaksullisia lehtiä ilmestyy. Toki julkaisumaksuja tarvitaan, elleivät tilausmaksut ja muu rahoitus riitä toimitus- ja painatuskuluihin. Nykyisin on syntynyt paljon uusia nettilehtiä, joita voidaan toimittaa niin halvalla, että ne ovat kaikkien vapaasti luettavissa (”open access”). Niidenkin on perittävä julkaisumaksuja, ellei niillä ole riittävää muuta rahoitusta.

    En tietenkään pysty arvioimaan, mitä maksaa paperilehden tai nettilehden julkaiseminen, mutta en voi välttyä ajatukselta, että ainakin nettilehtien julkaisumaksuista osa saattaa mennä aivan muuhun tarkoitukseen kuin julkaisukustannuksiin. Tätä ajatusta tukee yhä kasvava uusien julkaisumaksullisten lehtien määrä ja niiden päätoimittajien aktiivisuus ”asiakkaiden” suuntaan. Mutta vaikka näin olisikin, mitäs siitä. Elämme ”markkinataloudessa”, ja tässähän on ”markkinat”.

    Tarjosin taannoin erästä tutkimustani alan ykköslehteen. Se oli ihan kunnollista matematiikkaa mutta ei mitään ”huippututkimusta”, ja niinpä odotin hylkäävää päätöstä, minkä sainkin. Arvioijan mukaan työni oli kylläkin kiinnostava mutta ei tarpeeksi syvällinen täyttääkseen lehden vaatimukset. Niinpä hän kehotti minua tarjoamaan sitä johonkin toiseen lehteen!

    Olin silloin juuri saanut yhden edellä kuvaamani viestin, joten päätin noudattaa arvioijan ehdotusta suostumalla viestin pyyntöön. Jo kolmen kuukauden kuluttua tutkimus julkaistiin! Päätoimittaja kiitti ja toivoi, että hän saisi tulevaisuudessakin ”palvella” minua. Tämähän on varsinainen ”hyvinvointipalvelu”! Nimittäin varmaan tarvitsen jatkossakin ”kaatopaikan”, jonne voin kipata laatulehdistä hylättyjä tutkimuksiani. Etenkin kun lait… hups … ”tieteenalayksikkö” maksaa julkaisumaksun. Tämä ”liiketoimi” on sillekin edullinen, koska sen julkaisumäärä näin kasvaa.

    Kirjoittaja on matematiikan dosentti.