Vastakarvan festivaali

    Tämä ei näytä kirjallisuusmessulta. Mari Tiensuu, Janne Räikkönen ja Lauri Myllymäki sanovat, että kirjallisuudessa on kyse paljon muustakin kuin kaupallisuudesta ja myynnistä.

    ”Täällä ei koko ajan ole joku mölyämässä uudesta kirjasta”

    Vastakarvaan ajattelua mutta ei enää mikään varjotapahtuma.

    Kirjallisuuden opiskelija Janne Räikkönen puhuu Elävän kirjallisuuden festivaalista, joka syntyi vuonna 2008 vastavoimaksi Tampereen kirjamessuille.

    – Jos verrataan muihin kirjamessuihin, niin me pyrimme muistuttamaan siitä, että kirjallisuudessa on kyse paljon muustakin kuin kaupallisuudesta ja myynnistä. Myös messutyyppinen tapahtuma voi olla erilainen kuin miltä suuret kirjamessut näyttävät.

    Opiskelija Lauri Myllymäki tietää eron kokemuksestaan Helsingin kirjamessuilta.

    – Ei sitä kestänyt. Se oli ihan hirveetä.

    Mikä siinä oli hirveätä?

    – Keskusteluja oli aivan liikaa ja kaikkea oli aivan liikaa. Siitä puuttui sellainen rauha, semmonen mikä kirjoihin aina liittyy.

    Tampereen kirjallisuuden opiskelijat haluavat kirjallisuudelta aivan muuta kuin messumökää ja markkinahumua.

    – Täällä ei ole koko ajan joku mölyämässä uudesta kirjasta, että se on pakko nyt ostaa. Täällä saa rauhassa miettiä ja ostaa, jos haluaa. Saa rauhassa keskustella, se on tärkeä juttu. Kirjallisuuteen ei liity se sellainen megafoniin huutaminen, Myllymäki sanoo.

    Tampereen kirjallisuuden opiskelijat kyllästyivät muutama vuosi sitten oman kaupungin kirjamessuihin ja perustivat varjotapahtumaksi Henki ja elämä -festivaalin, jonka jatkoa Elävän kirjallisuuden festivaali on.

    – Henkisesti festivaali on pysynyt samana, mutta enää ei puhuta varjotapahtumasta. Ei me sidota itseämme kirjamessuihin vaan ollaan ihan oma itsenäinen tapahtuma, Janne Räikkönen kertoo.


    Linkki ulos yliopistosta

    Lauri Myllymäki pitää Elävän kirjallisuuden kirjafestivaalin erityispiirteenä sitä, että se toimii linkkinä yliopiston norsunluutornista ulkomaailmaan ja tuo tutkimusta ja tutkijakeskusteluja suuren yleisön näkyville.

    – Tutkimuksen näkökulma on tärkeä. Kaikki taide toimii kriitikoiden ja tutkijoiden ja taiteen tekijöiden kolmiossa tavallaan, Janne Räikkönen sanoo.

    – Ja lukijoiden, Myllymäki lisää.

    – On tärkeä muistuttaa ihmisille, että on olemassa kirjallisuutta ja se voi hyvin eikä ole mikään menneen maailman asia vaan elävää nykypäivää, Räikkönen sanoo.

    – Se ei tarkoita myöskään sitä, että lähdettäisiin tekemään myönnytyksiä, että alettaisiin puhua helpolla kielellä. Vaikka pidetään meteliä niin paljon kun lähtee, niin sisältö pysyy sellaisena, ettei tarvi hommailla festivaalille ketään Anna-Leena Härköstä väkisin sen takia, että se vetää tänne väkeä, Myllymäki heittää.


    Kirjallisuus pärjää, lukijakunta muuttuu

    Opiskelijat pyörittävät kirjallisuusfestivaalin rattaita. Janne Räikkönen, Mari Tiensuu ja Lauri Myllymäki Tampereen höyrykonemuseossa, joka on yksi Elävän kirjallisuuden festivaalin näyttämöistä.

    Kirjallisuuden merkitys on viime vuosina muuttunut, mutta mihin suuntaan?

    Lauri Myllymäki muotoilee, että kirjallisuus on ehkä marginaalista toimintaa, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö kirjallisuudella olisi merkitystä.

    Janne Räikkönen muistuttaa, että kirjallisuus ei ole kriisissä, vaikka lukijakunta onkin muuttunut.

    – Kirjallisuus oli hyvin merkittävää 1800-luvulla, mutta silloin oli myös paljon vähemmän lukijoita. Kyllä kirjailijoilla on nyt paljon enemmän lukijakuntaa. Maailmanlaajuisesta näkökulmasta on vaikea sanoa yhdellä lauseella, missä kohtaa kirjallisuus nyt on. Lukijoita on enemmän, enkä usko, että kirjallisuudessa olisi minkäänlaista filosofista katoa.

    – Kaikki se mitä on jo kirjoitettu, se on kaikkien saatavilla ihan milloin tahansa. Siinä mielessä tilanne on monessa mielessä hyvä, että päästään milloin vain käsiksi johonkin afrikkalaiseen kirjallisuuteen, Myllymäki vakuuttaa.

    Räikkönen kiittelee informaation vapaata leviämistä, joka helpottaa kirjojen saatavuutta.

    Suomen kirjallisuuden opiskelija Mari Tiensuu vahvistaa, että netin kautta leviää paljon sellaista tietoa, mikä ennen jäi pimentoon.

    Räikkönen huomauttaa, että ”meijän puhe tässä on hirveen optimistista, koska suomalainen nuoriso lukee vähemmän kuin koskaan aikaisemmin”.


    Kansalliskirjallisuus ei puhuttele opiskelijoita

    Ajatus kirjallisuudesta kansallisen identiteetin rakentajana ei vastaa nykypäivän kirjallisuuden opiskelijan ajatusmaailmaa.

    Janne Räikkönen kertoo pitävänsä englanninkielisestä maailmankirjallisuudesta sekä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

    Ajatus suuresta kansallisesta kertomuksesta ja kansalliskirjailijoista ei puhuttele myöskään Lauri Myllymäkeä. Hän lukee mielellään amerikkalaista kirjallisuutta, mutta ei pidä sitäkään valintaa ehdottomana.

    – En kaipaa kirjallisuutta, joka käsittelee sitä, mitä on olla suomalainen.

    Räikkönen pitää kysymystä suomalaisuudesta yksilöllisenä asiana.

    – Jokainen kokee sen omalla tavallaan, että kyllä suomalainen tietää mitä tarkottaa olla suomalainen.

    Myllymäki myöntelee, että 1950-luvulla hänkin olisi lukenut innoissaan kaikkea suomalaiskansallista.

    – Nyt luetaan semmoista kirjallisuutta, joka ei keskity minkäänlaisiin kansallisuuksiin.

    Kysymys kansallisesta kirjallisuudesta kaatuu Mari Tiensuulle, joka kolmikosta ainoana opiskelee Suomen kirjallisuutta.

    – Vaikea kysymys. Tuntuu ettei ainakaan kirjallisuuden opiskelija lue sillä silmällä vaan enemmänkin, että mistä se kirja rakentuu.

    Mutta onko kirjallisuus edelleen kansallisen identiteetin rakentaja kuten se on ollut Aleksis Kivestä Väinö Linnaan?

    – Haluaisin sanoa, että ei se ehkä ole, mutta kaivankohan siinä maata jalkojeni alta.

    Rakentaako Jari Tervo kansallista identiteettiä uudessa Layla-kirjassaan, joka kuvaa kurdinaisen hyväksikäyttöä suomalaisessa yhteiskunnassa?

    – Ajan kuvaa se rakentaa, sanoo Tiensuu.

    – Monesti se kääntyy niin, että se on enemmän ajan kuvaa siitä, että se on kadoksissa se identiteetti ja kriisissä. Siinä mielessähän se on kansallisen identiteetin kuvausta, että kuvataan yhteisten kertomusten murtumista, Myllymäki sanoo.


    Kirjallisuustiede käpertyy kuplaan

    Janne Räikkönen opiskeli Tampereella yleistä kirjallisuustiedettä, mutta vaihtoi Helsinkiin taidehallinnon maisteriohjelmaan.

    – Syy miksi sinne lähdin oli se, että kirjallisuustiede sellaisenaan on niin tieteellistä. Alkoi tuntua, että se ei tarjoa mun tapauksessani ihan parhaita eväitä mitä yliopistosta voi saada.

    Räikkönen arvostelee kirjallisuustiedettä omaan kuplaansa käpertymisestä.

    – Oppiaineella on teoriaosuuksiltaan aika vähän tekemistä tosi maailman kanssa. Kertomuksen teoria pureutuu hyvin abstrakteihin rakenteisiin. Jotenkin alkoi tuntua kirjallisuuden opiskelijana, että ne mallit ovat kuplassa.

    Räikkösen kritiikki räjäyttää jostakin syystä porukassa naurunremakan.

    – Ei tämä ole mitenkään halventavasti sanottu. Koko yliopistoinstituutio rakentuu ajattelulle ja teorioille ja malleille. Ne on erottamaton osa sitä ja siinä mielessä täysin tarpeellisia, Räikkönen sovittelee.

    Miten teoria sujuu Suomen kirjallisuuden puolella? 1980-luvun kirjallisuuden opiskelija ei muista opiskelleensa juuri mitään teoriaa.

    – Ainakin niistä ajoista tilanne on helpottunut, Mari Tiensuu vakuuttaa.

    Helpottuminen ei tarkoita teorian häviämistä vaan sen opetuksen parantumista.

    Etuoikeus opiskella kirjallisuustiedettä

    Räikkönen muistelee parin vuoden takaista Taiteet käytäntöön -sivuainekokonaisuutta, joka pyrki näyttämään opiskelijoille, mitä ammattitaidolla voi tehdä.

    – On hirveän surullista, että suuri osa kirjallisuustieteilijöistä ei tiedä sitä omaa ammattitaitoaan. Heistä tulee kuitenkin maistereita, lukemisen, analyysin ja kritiikin maistereita.

    Tiensuu sanoo, että hänellä on etuoikeutettu olo siitä, että on saanut opiskella kirjallisuutta.

    – Tuntuu että tästä saa niin paljon, että varmaan harvassa oppiaineessa oikeasti ajattelua saa kehittää niin paljon kuin tässä.

    Elävän kirjallisuuden festivaali lauantaina 11.2.2012 Työväenmuseo Werstaalla Tampereen Finlaysonilla. http://www.ekf.fi/

    Teksti Heikki Laurinolli
    Kuva Teemu Launis