Yliopiston kasvatustehtävä

Vesa Jaaksi

Yliopistolla on monta tehtävää. Selkeimmin muotoiltuja ovat opetus ja tutkimus. Näiden lisäksi toivotaan tiedettä, sivistystä, koulutusta ja palvelua.

Pari perusasiaa, jotka tuppaavat unohtumaan. Yliopisto ennen kaikkea myy valtiolle koulutuspalveluja. Tai toisinpäin sanottuna, valtio ostaa yliopistolta koulutuspalveluja. Tämä on yksi keskeinen osa yliopiston toimintaa, koska tällä tavalla se pystyy rahoittamaan varsinaisen tehtävänsä: kasvattaa ihmisiä. Toki yliopistot ovat pääosin valtion rahoittamia, mutta jos ne eivät enää täytä omaa tehtäväänsä, vaan muuttuvat pelkiksi koulutuslaitoksiksi, yliopistollinen toiminta sanan varsinaisessa merkityksessä vain siirtyy muualle. Tästä kapinasta on merkkejä eri puolilla Eurooppaa ja jossakin määrin myös Suomessa.

Yliopiston kasvatustehtävä näyttää kuitenkin jäävän täysin sivuun yliopistokeskustelussa. Ehkä kasvatustehtävää ei enää edes ole, eihän sitä ole kouluissakaan, ja vanhakantaisesti ajatelleen yliopistossa ihmiset ovat jo aikuisia eivätkä enää kasvatuksen kohteita. Yliopistoilla on kuitenkin keskeinen kasvatustehtävä: yliopiston tulisi muuttaa ihminen opiskeluaikana joksikin toiseksi. Tähän ei riitä, että opiskelija suorittaa tietyt opintokurssit vaaditussa ajassa tai mieluummin vähän nopeammin. Tämä on sitä koulutustarjontaa, jota yliopistot myyvät valtiolle. Kasvatustehtävän voi tunnistaa vaikkapa siitä, että opinnot viivästyvät. Ainakin osalle opiskelijoista on tuttua se tunne, että ei ole vielä valmis, eli ei ole vielä muuttunut tarpeeksi tullakseen siksi, mikä on. Tähän ei auta se, että kaikki tutkintoon tarvittavat suoritukset on tehty ja vähän ylimääräistäkin. Jotakin jäi vielä puuttumaan. Yliopisto ei ollutkaan se kasvatuslaitos, johon opiskelija tuli. Se ei kasvattanut häntä. Jos tähän kasvatustehtävään ei kiinnitetä huomiota, voi olla, että kaikki koulutuksen tehostamissuunnitelmat epäonnistuvat. Jos huomio olisikin siinä, että opiskelija yliopistoon tullessaan on muutettava joksikin, kasvatettava joksikin. Kurssit, opintopisteet ja tutkinnot, pakolliset tai vapaaehtoiset, ovat keinoja tähän muuttumiseen.  Silloin myös opetushenkilökunnan fokus tulisi olla tässä muuttamisessa.

Ihmisen muuttamisen tehtävä ei tietysti ole helppo, koska se vaatii aikaa. Samalla se vaatii myös ankaraa eettisyyttä, molemminpuolista tunnustamista ja luottamusta. Tämän luottamuksen yliopiston tulee ansaita, tai ainakin ohjaajan.  Ja oikean ohjaajan tai opettajan löytäminen koulutusputkessa voi taas vaatia oman aikansa: sillä on väliä, kenen kanssa toimit tai muutut tai kasvat. Jos oikeaa ohjaajaa ei löydy, opinnot venyvät ja koulutus viivästyy – ihminen ei kasvakaan säädetyssä ajassa.

Kirjoittaja on FM ja filosofi kasvatustieteiden yksikössä.