Yliopistojen sisältä kumpuavien lukukausimaksuja puoltavien kannanottojen yleistymistä on pikku hiljaa jo odoteltu, kiitos uuden yliopistolain. Pertti Alasuutari pohti Aikalaisessa 9/2011 lukukausimaksuja oikeudenmukaisuuden ja yliopistojen autonomian näkökulmasta. Alasuutari ehdottaa takautuvaa lukukausimaksumallia, jossa maksut maksetaan opiskelun jälkeen tulotason mukaan.

Tällä hetkellä erityisesti vähävaraisen taustan omaavat opiskelijat toteuttavat takautuvaa lukukausimaksumallia, sillä heille opintolainaa kertyy helpommin kuin varakkaampien perheiden lapsille. Lainalla vaan ei nyt makseta opetuksesta, vaan elämisestä. On vaikea ymmärtää miten lukukausimaksut takaisivat kaikille yhtäläiset mahdollisuudet opiskeluun luokkataustasta riippumatta. Opiskelijoiden toimeentulon parantaminen taas antaisi kaikille opiskelijoille samat mahdollisuudet keskittyä opiskeluun. Pääsykokeiden kehittäminen niin, etteivät ne edellytä huikeahintaisia valmennuskursseja, olisi keino turvata mahdollisuuksien tasa-arvo.

Alasuutarin mallissa lukukausimaksut tuovat yliopistoille lisää rahaa, jota ei ole sidottu kulloisenkin hallituksen poliittisiin linjauksiin. Näin yliopistojen autonomia lisääntyisi. Alasuutari tunnustaa sen, että tällöin yliopistoja ohjaisivat enemmän maksavien asiakkaiden tarpeet. Takautuvassa lukukausimaksujärjestelmässä maksut kerätään siis tulotason mukaan. Toisin sanottuna yliopisto saa sitä enemmän rahaa, mitä paremmat tulot sieltä valmistuneilla ihmisillä on. Yliopistoja ohjaisi näin se, millaisesta työstä työmarkkinoilla maksetaan hyvin. Poliittinen ohjaus muuttuisi markkinaohjaukseksi. Tällaista kehitystä voi perustella, mutta ei autonomian näkökulmasta.

Takautuvasti maksettavat lukukausimaksut toimisivat kuten yliopistojen veronkanto-oikeus. Se lisäisi byrokratiaa, mutta ei tekisi tilanteesta mitenkään oikeudenmukaisempaa. Ihmiset maksavat tuloistaan veroja progressiivisesti, ja näin jo nyt koulutuksestaan eniten taloudellisesti hyötyvät maksavat enemmän. Sitä paitsi korkeakoulutuksesta eivät hyödy vain yksilöt. Koko yhteiskunta hyötyy korkeakoulutettujen osaamisesta, ja yliopistoilla on tärkeä kulttuurinen sekä sivistyksellinen tehtävä.

Lukukausimaksujen sijasta valtiollista yliopistojen rahoitusmallia pitää kehittää siten, että se sisältäisi enemmän rahoitusta, jota ei ole sidottu mihinkään ennalta asetettuihin kriteereihin. Tämä lisäisi yliopistojen autonomiaa ja mahdollistaisi yllättävän luovuuden, josta esimerkiksi viime Aikalaisessa (10/2011) oli juttu.

Mikko Niemelä

Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto

•