Ratkaiseva keino oli löytää yhteiskunnasta toinen, jokin vastakohta suomalaisuuden idealle. Oli helpompaa määritellä sitä, mikä ei kuulunut suomalaisuuteen. 1920-luvun Suomessa kommunistit olivat yhteiskunnan toinen.

|
Ratkaiseva keino oli löytää yhteiskunnasta toinen, jokin vastakohta suomalaisuuden idealle. Oli helpompaa määritellä sitä, mikä ei kuulunut suomalaisuuteen. 1920-luvun Suomessa kommunistit olivat yhteiskunnan toinen. Meillä erityisenä arvona on tutkintojen maksuttomuus, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että opintoihin kuuluvat matkat maksetaan opiskelijalle. Näin ei toimita muissa Pohjoismaissa, joissa ei lukukausimaksuja ole, vaan opiskelijat kustantavat itse tutkintoon liittyvät matkansa. Aiemmat kokemukset osoittavat, että pienikin lukukausimaksu toimii pelotteena heikommista yhteiskunnallisista asemista tuleville. Saksassa käyttöön otetut 500 euron maksut pudottivat alempien tuloluokkien lasten suhteellista osuutta korkeakoulutuksessa huomattavasti. Pääsykokeiden kehittäminen niin, etteivät ne edellytä huikeahintaisia valmennuskursseja, olisi keino turvata mahdollisuuksien tasa-arvo. Yliopiston koulutus- ja kokoustilat ovat Koistisen mielestä ergonomisesti ja teknillisesti puutteellisia. Monitieteisyydestä on tullut tieteen pelikentällä keltainen kortti, jota erotuomari näyttää kyseenalaisesti pelaaville. Se on ennen kaikkea tieteen ohjausjärjestelmä, jota tutkimusrahoittajat käyttävät keinona estää tieteenalojen käpertymisen yhä syvemmälle itseensä. Logopedian jatko on vaakalaudalla sen pienen opiskelijoiden sisäänottomäärän vuoksi. Joka vuosi valitaan noin kymmenen uutta opiskelijaa, kun opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen mukaan yhteen hakukohteeseen pitäisi ottaa vähintään neljäkymmentä opiskelijaa per vuosi. Tänä iltana yliopisto on tasoja, kiipeilypaikkoja ja hyppyjä. Joonas Tähtinen kutsui parkour-porukan kampusalueelle jameihin eli vapaamuotoiseen harrastusiltaan. Jukolan sisarukset Johanna, Tuovi, Aale, Sinikka, Tiina, Laura ja Eeva eivät todellakaan ole mitään luusereita (jollaisiksi veljekset olivat vähällä tulla) vaan kauniita ja älykkäitä. Mutta mikä sai heidän vetäytymään Impivaaraan (sic!)? Perussuomalaisten nousun syynä on vasemmiston heikkous ja kyvyttömyys miettiä identiteettipolitiikan kannalta esimerkiksi maahanmuuttoa. Näin arvioi Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen kevään eduskuntavaalitulosta. |
|
|
Aikalainen, Tampereen yliopisto, Viestintäyksikkö, Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 3551 7902, aikalainen@uta.fi |
|