Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Kuvia journalismin ehdoilla

Tampereen yliopiston kuvaajia on nimitetty julkisuudessa jo omaksi koulukunnakseen. Seppäsen ja Männistön mukaan koulukunnasta voidaan hyvin puhua, mutta ennemmin visuaalisen journalismin koulukunnasta kuin pelkästä kuvaajakoulusta.

”Koko ajan joku haastaa tekemään parempaa”

Kuvajournalistit itse tuntuvat hieman hyväntahtoisesti hymähtelevän koulukunta-ajatukselle. Silti sekä Leppänen että Hassinen kertovat, että Tampereen kuvajournalismin linjalla näyttäisi olevan tietty brändi työmarkkinoilla.

Tulisiko meillä olla lukukausimaksut?

Lukukausimaksut toisivat lisää taloudellisia resursseja yliopistoille, jotka nykytilanteessa ovat kokonaan riippuvaisia opetusministeriön ja viime kädessä hallituksen tiede- ja teknologiapoliittisista linjauksista. Rahoituslähteiden monipuolistuminen vahvistaisi siten yliopistojen autonomiaa, mutta toki ne pakottaisivat yliopistot katsomaan toimintaansa entistä enemmän maksavien asiakkaidensa eli opiskelijoiden kannalta.

Lukemisen loppu on kertomisen alku

Paperilehdet eivät voi estää lukijoiden valumista nettiin muuttumalla netin kaltaisiksi. Printin on löydettävä omat vahvuutensa, jotka ovat sekä sisällön että ulkoasun laadussa, luotettavuudessa ja kyvyssä luoda kokonaiskuvaa nopean uutisoinnin taustaksi.

Vilpittömyyttä vai imagon kiillottamista?

Laineen mukaan yritysten kestävän kehityksen raportointi on ollut ainakin osittain reagointia ulkoisiin paineisiin.

– Kun yhteiskunnassa tietyt teemat olivat keskeisiä, niin yritykset reagoivat niihin viestinnässään korostamalla ajan hengessä ”oikeita” asioita.

Raha puhuu yritysten järjestösuhteissa

Suurimpien suomalaisyritysten ja kansalaisjärjestöjen suhteet tuntuvat jäävän pinnalliselle tasolle.

– Yrityksillä oli selvästi eniten sponsorointisuhteita eri järjestöihin, tai ainakin niistä viestittiin eniten, yritysten ja kansalaisjärjestöjen suhteita gradussaan tutkinut Anna-Leena Virtanen kertoo.

Nauraminen madalsi sikaflunssastressiä

Sikaflunssakeskustelusta ja rokotteen saatavuudesta aiheutunut stressi on saattanut myötävaikuttaa tautiin sairastumiseen, arvioi Sanna Leinonen psykologian pro gradu -tutkielmassaan.

Yhteisöllisyys elää paradoksissa

Miten käsittää yhteisö, joka ei liity missään mielessä maantieteelliseen alueeseen tai fyysiseen kohtaamiseen, ja voiko pelkkä median välittämä yhteisyys luoda yhteisön?

Vieläkö lastuilla on lukijoita?

Juhani Ahon syntymän 150-vuotisjuhlavuosi sisältää runsaasti tapahtumia, ja monia kirjahankkeitakin on toteutumassa. Yksi ensimmäisistä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran klassikkosarjaan liitetty Ahon lastujen eli pienproosan valikoima, joka on ilmestynyt huhtikuussa.

Työtä riittää pätkissä

Tampereen yliopistosta valmistuneiden työllisyys on pysynyt hyvänä, mutta määräaikaisten työsuhteiden osuus on kasvanut.