– On hyvä, että opiskelija osaa ja uskaltaa kysyä, mutta pitäisi olla kohtelias. Tsättäilykulttuuri on mennyt sähköposteihin. Me on opetettu aikuislukiossa sähköpostiviestintää, että sinne pitää laittaa nimi alle eikä aloiteta ensimmäistä kertaa, että ”hei kuule”. Tässä sekoittuu kaksi eri viestintäkulttuuria, joita ei osata hahmottaa.

Villit visiot voivat toteutua yllättävän nopeasti. Lapsuuteni huvittavimpiin kuvitelmiin kuului salainen agentti, joka vastasi kenkäpuhelimeensa yllättävissäkin tilanteissa. Nyt se on jo vanhaa teknologiaa.

Usein kysytään, kuka hoitaa suorittavat työt, jos kaikki korkeakoulutetaan. Käsittääkseni osaamisella ja sivistyksellä ei ole ylärajaa, mutta joku tolkku pitäisi olla siinä, mitä vaatimuksia suorittavan työn tekijään kohdistetaan. Jos marketin kärrypojaksi kelpaa vain kielitaitoinen merkonomi, miten nuoret tai kuntoutujat koskaan työllistyvät?

Kirja tarkastelee niitä mahdollisuuksia, joita medialukutaito avaa globaalille kasvatukselle ja viestinnälle. Niiden pohjaksi kirjoittajat hahmottelevat uutta humanismia, joka asettaa ihmisen mediasivilisaation keskelle tietoiseksi ja autonomiseksi kriittiseksi tulkitsijaksi. Se perustuu sivistykseen ja sisältää kunnioituksen moninaisuutta sekä eri kulttuureja kohtaan.

Vaalikoneiden määrä on käynyt yhä hankalammaksi ehdokkaille ja puolueille. Siksi äänestäjän ei kannata ihmetellä, jos tutun ehdokkaan nimeä ei löydy joka koneesta.

Teknologia kohtaa taiteen Teatterikorkeakoulun tanssiteoksessa, jonka visualisoinnista ja teknisestä ohjelmoinnista vastaavat Tampereen yliopiston tutkijat. Yleisö pääsee vaikuttamaan tanssin etenemiseen puheentunnistuksen avulla, kun tietokone tulkitsee mikrofoniin lausutut sanat ja heijastaa ne seinälle ohjeiksi tanssijoille.

Vaikka yliopiston pitäisi olla entistä itsenäisempi, se ei ole vielä päässyt eroon New Public Managementista, siis uuden julkisjohtamisen hallintatavasta. Se yhdenmukaistaa yliopistolaisten työtehtäviä ja asettaa heidät toistensa kilpailijoiksi estäen hyvää yhteistyötä.

Olen ruvennut myös miettimään jonkinlaista analyysiä siitä, että miten asiakkaasta puhutaan, kun kunnan hallintoa uudistetaan. Puhutaanko siitä välttämättömänä pahana ja ovatko rakenteet tärkeemmät kuin asiakas? Aineisto tämänkaltaiseen analyysiin olisi olemassa.

Työ yliopistolla on vaarallista terveydelle, jos mittariksi otetaan liikkumattomuus. Käytännössä istumme kahdeksan tuntia päivässä, ehkä korkeintaan käymme lounaalla, mutta ehdottomasti lähimmässä kuppilassa.

Huippuyliopiston ei tarvitse olla eliittikoulu, jonne tullessaan opiskelija tietää olevansa tulevaisuuden johtaja riippumatta opintojen tasosta, omista valinnoista ja ajattelun kehittymisestä. Todellinen huippuyliopisto ei tuota muutosta muutoksen vuoksi vaan opettaa ihmisille itsenäistä ajattelua, uteliaisuutta ja analyyttistä kriittisyyttä – yhteiskunnassa ja yhteiskuntaa kohtaan.