Vaaliohjelmien aatteet hukassa

    Mikko Lahtinen ja Markku Hyrkkänen lukivat eduskuntapuolueiden vaaliohjelmat sillä silmällä, kuinka aatteet niissä näkyvät ja vaikuttavat. He päätyivät moittimaan ohjelmia näkemyksen puutteesta, mutta keskustelua virittäviä poikkeuksiakin löytyi.

    Mikä sija aatteilla on puolueiden eduskuntavaaliohjelmissa?

    Tätä pohtivat aatehistorioitsija Markku Hyrkkänen ja politiikan tutkija Mikko Lahtinen, jotka istahtivat kommentoimaan eduskuntapuolueiden maaliskuun toiseen viikkoon mennessä julkistetut vaaliohjelmat tai niiden osat.

    – Löysin ohjelmista vain yhden selkeän aatteen, Hyrkkänen aloittaa.

    – Se oli sitäkin tukevampi ja umpimielisempi kansallisuusaate. Se oli johdonmukainen ja ulottui pakkoruotsin, kehitysapupolitiikan ja jopa yliopisto-opiskelijoiden ulkomaisen vaihto-opiskelun vastustamisesta kansallisen taiteen tukemiseen ja Suomen historian ylistämiseen.

    Hyrkkänen viittaa tietysti perussuomalaisten ohjelmaan. Hän ottaa poiminnan sen historianopetusta käsittelevästä kohdasta: ”Historiantunneilla on korostettava suomalaista ihmettä, kuinka köyhästä ja syrjäisestä maasta nousi koko maailman tunnustama edistyksen ja vaurauden kansakunta.”

    – Tämä on tällainen ”kristillissosiaalinen puolue”, jolla lähimmäisenrakkaus tulee esiin siten, että lähimmäinen on kantasuomalainen.

    Lahtisen mielestä tekstit poikkeavat tyylillisesti toisistaan paljon. Joukosta erottuvat kokoomus, jonka ohjelma on selvästi harkittu mainosteksti, ja perussuomalaiset, jonka ohjelma on kaikenkattava litania – pitkä sellainen.

    Kokoomuksella aatemaailma tulee esiin siinä, kuinka se ottaa vahvasti kantaa hyvinvointivaltioon. Sanaan liitetään negatiivinen sävy.

    – Hyvinvointivaltion pohjalta luodaan sitten tällainen ”paremminvointi-Suomi” – vai mikä se oli?

    – ”Matkaopas hyvinvointivaltiosta paremminvointivaltioon”, Hyrkkänen lukee ohjelman kannesta.

    – Tässä hyvinvointivaltio esitetään sosiaalidemokraattisena tai punamultahallituksellisena ja sinänsä kunnioitettavana suomalaisena ideologiana, mutta silti haikailuna 80-luvulle, menneisiin hyviin aikoihin, Lahtinen analysoi.

    Markkinointihenkinen kokonaisuus tekee selkeän tilinteon ja eronteon hyvinvointivaltion ja siihen liittyvän ideologian kanssa. Uutta linjaa luodaan suhteessa muihin suuriin puolueisiin.

    Lahtisen mukaan linja vie yhä enemmän uusliberalismia kohti.

    – Se, mitä ei ääneen lausuta, on silti joka rivillä luettavissa, Lahtinen toteaa.

    – Suomi on työnantaja- ja pääomajohtoinen valtio, jossa työntekijöiden ei pidä nurista ja nurkua vaan osallistua talkoisiin ja antaa vielä vähän enemmän. Tämähän kertaa sen, millaisessa yhteiskunnassa me jo elämme, mutta vie sitä pidemmälle luoden siitä myönteisen kuvan.

    Laaja yhteiskunnallinen näkemys hukassa

    Sekä Hyrkkänen että Lahtinen arvostelevat ohjelmia syvän yhteiskunnallisen näkemyksen puuttumisesta.

    Lahtisen mielestä esimerkiksi demareiden talouspoliittisten linjausten kapitalismikritiikki on niin ohutta, että sitä on vaikea erottaa kokoomuksen uusliberalismiin vivahtavasta linjasta. Moitteet saa kumpikin vasemmistopuolue.

    – Kyllä nämä ovat aika heikkoa kapitalismikritiikkiä. Molemmilla huokuu näkemys siitä, että kapitalistinen tuotantotapa ja yhteiskuntajärjestelmä uusliberalistisessa muodossaan ovat imperatiivi, jonka pohjalta toimitaan, Lahtinen väittää.

    Sama tulee mieleen vihreiden verolinjauksista. Koijärven ajoista on edetty kauas.

    Hyrkkäsen mielestä vaikuttaa siltä, että puolueet eivät ole edes lähteneet laatimaan ohjelmia niin, että vaatimukset olisi johdettu aatteista tai tulevaisuudenvisioista.

    – Yritin tarkasti lukea nämä läpi ja miettiä, mitä yhteistä näillä vaatimuksilla on ja voiko niiden yhteyttä luonnehtia aatteeksi. Näyttää siltä, että sitä ei tiedetä tai sitten sitä ei ole, Hyrkkänen sanoo.

    – Yleisesti näistä ohjelmista tulee esille se, että melkein kaikki ovat asialinjalla. Näissä otetaan hyvin yksityiskohtaisesti tiettyjä asioita esille. Kaikki tavoitteet ja osatehtävien kuvaukset johtuvat jostakin näkemyksestä, mutta se jää selkeästi kertomatta, kaikissa ohjelmissa mainittuja oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta lukuun ottamatta.

    Poikkeuksen tekee tietysti perussuomalaiset läpitunkevalla kansallisylpeilyllään.

    Hyrkkänen ihmettelee, mikseivät vihreät ja demarit ole julkaisseet vielä koko vaaliohjelmaansa.

    – Tarkoittaakohan tämä nyt sitä, että nämä puolueet pysyttelevät asialinjalla koko ajan ottamalla kantaa vain veropolitiikkaan ja koulutuspolitiikkaan? hän kysyy.

    Päällisin puolin tekstit ovat enimmäkseen samankaltaisia. Kaikki puolueet sanovat vastustavansa tasaveroa, ja totta kai jokainen puolue kertoo halustaan lisätä työllisyyttä, yllätys yllätys. Puolueet erottuvat eniten sillä, mitä ne eivät suostu tekemään.

    Hyrkkäsen mielestä puolueiden lähentyminen näkyy yksityiskohtaisessa ja teknisluontoisessa puheessa. Näköalattomuus tuntuu vaivaavan.

    – Kun ajatellaan vaikka Sdp:tä ja Vasemmistoliittoa, sosialismista ei enää puhuta, hän huomaa.

    – Ilmeisesti on päädytty näkemykseen, että reaalisesti olemassa ollut sosialismi oli vain kiertotie kapitalismiin.

    Lahtinen moittii, että esimerkiksi keskustan talous-, työllisyys- ja veropoliittisten tavoitteiden lista on muotoiltu niin ympäripyöreästi, että kuka hyvänsä voisi allekirjoittaa ne sokkona.

    Alkiolaisuuden viitteitä voisi silti nähdä siinä, kuinka vaaliohjelmassa haetaan keskitietä ääripäiden väliin, ollaan yrittäjämyönteisiä sekä puhutaan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja maakuntien puolesta. Aatepohjan ja tavoitteiden yhteys jää enimmäkseen pimentoon, niin kuin muillakin.

    Vertailukohdaksi aatteellisuudesta Hyrkkänen kaivaa esiin demareiden Forssan ohjelman vuodelta 1903.

    – Siinä aate on ihan kirkas ja historian kulku ihan selvä. Siinä ollaan edistämässä parempaan maailmaan siirtymistä. Sosialistit tietävät, että sinne päästään, kun mahdollisimman moni on siinä mukana. Päämääränä on tuotantovälineiden siirtyminen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi. Päämäärään yltämistä voi jouduttaa valtiollinen vaikutusvalta valloittamalla.

    Mielenkiintoista yli sata vuotta vanhassa puolueohjelmassa on myös se, että aatteen kirkkautta vaalitaan vastustamalla ”tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä”.

    – Mitään tällaista ei näissä ohjelmissa ole, paitsi perussuomalaisilla, joilla on selkeästi näkyvillä kansallismielistä aatetta, tai kuten he sanovat, ”terve kansallisylpeys”, Hyrkkänen sanoo.

    Toki ero nykyhetkeen oli se, että sata vuotta sitten elettiin todellista korttien uusjaon aikaa. Lisäksi huomattava osa työväenliikkeen tavoitteista on sittemmin toteutunut.

    Populismi väännetään yleväksi aatteeksi

    Perussuomalaisten ohjelmassa kiinnittää huomiota sekin, että he yrittävät tehdä paheesta hyveen, kun he esittävät populismin aatteena.

    – Idea on, että kun heitä on syytetty populismista, he osoittavatkin, että populismi on hyvä juttu, Lahtinen arvioi.

    – Siinähän annetaan ymmärtää, että se on kansan äänen kannattamista niin, ettei kansaa johdateta mihinkään, vaan kansa johdattaa puoluetta, Hyrkkänen komppaa.

    – Niin, että populismi olisikin demokratiaa sanan varsinaisessa mielessä, Lahtinen jatkaa.

    Hyrkkäsen mukaan kysyä voi, miten suuren osan kansasta nämä perussuomalaisten näkemykset lopulta kattavat.

    Sdp etenee talouspoliittisessa linjauksessaan asialinjalla. Sen tavoitteiden sekaan on kirjattu paljon tarkkoja lukuja, prosentteja ja termejä ja paljon pikkutarkkaa asiaa, joka voi vaikuttaa kokonaisuuteen nähden jopa yhdentekevältä.

    Kenties yksityiskohdilla haetaan vakuuttavuutta. Ne kuitenkin tekevät lukemisen raskaaksi ja tekevät puolueen linjan hankalaksi hahmottua.

    – Tästä kyllä selvästi näkee, että tämä on itsetunto-ongelmista kärsivän ja näköalattoman puolueen ohjelma. Tämä on aika epäuskottavaa puhetta, koska ei tässä pystytä selkeästi erottumaan ideologisesti kokoomuksesta tai luomaan tavallaan omanlaista hienoa matkaopasta, Lahtinen sanoo.

    Lahtinen kehuu, kuinka kokoomuksen vaaliohjelmassa on tiettyä markkinamiehen itsetuntoa ja myönteisyyttä. Puolue on lähtenyt liikkeelle rohkeasti siitä, että politiikan pintataso on imagopolitiikkaa, ja jättänyt numeroilla näpertelyn.

    – Kokoomuksen ohjelma on tyylissään, huumorissaan ja selkeydessään ihan omaa luokkaansa. Tuollaiset jumalattoman pitkät, kymmenien sivujen aaneloslistat tai hallinnollista jargonia toistavat Sdp:n kaavaesitykset, joissa käytetään sivistyssanoja – en tiedä, kenelle ne on tehty.

    Hyrkkänen kehuu Rkp:n ohjelmaa tiiviiksi ja napakaksi. Se on kuin luento ja voisi toimia diaesityksenä jopa sellaisenaan.

    Keskustan ja kristillisdemokraattien ohjelmissa puolestaan sivuja on yli 50. Perussuomalaisten ohjelman liki 70 sivua aiheuttavat jo hilpeyttä.

    – Sanan voimaan luotetaan ilmeisen vahvasti, Lahtinen tuumii.

    Silti perussuomalaisten ohjelmassa on jotain virkistävää ja monenlaista keskustelua herättävää.

    – Se lähtee heti alussa liikkeelle aatteesta. Alussa sanotaan, että tämä on kansallismielinen puolue. Se lyö ohjelmassa läpi johdonmukaisesti, Hyrkkänen tiivistää.

    Lahtista perussuomalaisten ohjelmassa viehättää toisaalta se, että se poikkeaa eniten valtamediasta tutusta tympäisevästä jargonista ja hallinnollisesta retoriikasta.

    – Voisi sanoa, että siinä puhutaan ehkä kansanomaisemmin. Tämä on virkistävän reipasta ja epäasiallista, poliittisesti epäkorrektiakin, kielenkäyttöä.

    Silti kumpikin keskustelijoista vierastaa sitä, kuinka puolue korostaa kansallista identiteettiä sekä ihmisiä yhdistävää isänmaallisuutta ja suomalaisuutta, aivan kuin se olisi yhdenlaista. Suomen menestystarinaa, tai ”suomalaista ihmettä” pitäisi jopa historianopettajien vakuutella opetuksessa.

    Perussuomalaisessa nationalismissa ulkomaailma tuntuu uhalta, kun taas kokoomuksen, Sdp:n ja vihreiden ohjelmassa suomalaisuus on vääjäämättä globaalisti ja kansainvälisesti muodostuvaa.

    Lahtinen huomauttaa, että jo sellaiselle nationalistille kuin Snellman oli itsestään selvää, että Suomi on muodostunut vieraista aineksista.

    – Snellmanilainen linja on sellainen, että kansakuntaa rakennetaan vain kuin sillä on voimia, kykyä ja rohkeutta olla vuorovaikutuksessa niin sanotun vieraan kanssa, muuten surkastumme.

    Suomen menestystarinan korostaminen on Lahtisesta myös hauska yksityiskohta perussuomalaisten ohjelmassa.

    – Heidän kritisoimansa puolueethan ovat olleet hyvin vahvasti luomassa sitä.

    Kristillisdemokraattien perinteisiä perhearvoja korostavassa ohjelmassa huomiota herättää lähinnä se, kuinka jo kanteen on lainattu suoraan kokoomuksen vanhat arvot koti, uskonto ja isänmaa. Kärjistämistä vältetään, ja esimerkiksi viime syksyn homokohua kommentoidaan vain rivien välissä.

    Politiikan uusi jakolinja?

    Jos vanhat aatteet näkyvät vaaliohjelmissa huonosti, mikä suomalaisia sitten jakaa? Lahtisen mielestä sellainen asia on suhtautuminen hyvinvointivaltioon ja yksityistämiseen. Jossain määrin ne tulevat esille myös vaaliohjelmissa.

    – Osa suomalaisista suhtautuu uusliberalistiseen markkinavoimien vapauttamiseen myönteisemmin kuin se osa, joka kokoomuksen mielestä on se taakse katsova osa ja joka pitää sitä huolestuttavana, että tätä maata on yksityistetty ja hyvinvointipalveluja rapautettu, virtaviivaistettu ja leikattu, Lahtinen erottelee.

    – Siinä mielessä voisi puhua aatteiden kamppailusta, miettimällä, miten nämä käsitykset ovat vastakkain ja pohtimalla, mistä ne johtuvat, Hyrkkänen sanoo.

    Lahtinen uskoo, että perussuomalaisten suosio vanhojen vasemmistopuolueiden äänestäjien joukossa saattaa johtua osin siitä, että puolue on onnistunut luomaan uusliberalismin kritiikille puhuttelevamman tulkinnan kuin Vasemmistoliitto tai Sdp.

    Vaaliohjelman sisältö ei vastaa pelivaraa

    Mikä merkitys aatteilla siis on?

    Lahtinen pohtii, millainen vaaliohjelmien suhde reaalipolitiikkaan on ylipäätään. Hän katsoo, että politiikan liikkumavara on nykyisin niin pieni, että lopputuloksen kannalta on melko lailla yhdentekevää, mitkä puolueista pääsevät hallitusvastuuseen.

    – Vaaliohjelmissahan voi lausua vaikka minkälaisia yhteiskuntautopioita. Todelliset yhteiskunnalliset muutokset ja siihen liittyvä poliittisten linjojen muutos kuitenkin edellyttäisivät, että yhteiskunnallisissa suhteissa, nykykapitalismissa ja yhteiskunnassa tapahtuisi sellaisia syviä muutoksia, jotka avaisivat mahdollisuudet tai pakon toisenlaiseen politiikkaan.

    Siis puolueilla on yhteiskunnallista valtaa sen mukaan, mikä on laajempi yhteiskunnallinen tilanne.

    – Näissä ohjelmissa syntyy helposti sellainen illuusio, että ikään kuin yhteiskunnallinen muutos perustuisi poliittisten puolueiden ohjelmiin tai että puolueilla olisi yhteiskunnallinen valta.

    Politiikan pelivaraan vaikuttavat Lahtisen mukaan esimerkiksi uusliberalismi, markkinatalous ja laajemmin globaali kapitalismi. Poliitikot eivät siis maailmaa johda, ja suomalaisilla yksin on vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa kehitykseen.

    – Totta kai tällainen nouseva voima kuin perussuomalaiset antavat ohjelmassaan ymmärtää, että kun heidän johdollaan hoidetaan asiat, Suomi on ihan erilainen paikka elää.

    Kuka ihme näitä edes lukee?

    Lahtinen kysyy, kenen luettavaksi ohjelmat on tarkoitettu.

    – Vaikea minun on nähdä, että kuka on se kansalainen tai vertaiskeskustelija, jonka kanssa tässä jutellaan.

    Harva kansalainen vertailee vaaliohjelmia tutkijan, politiikan toimittajan tai ehdokkaan tavoin.

    Hyrkkänen arvelee, että ohjelmankirjoitus on osin puolueen itsereflektiota. Kirjoittaminenhan on tehokkainta ajatustyötä.

    – Minua kauhistuttaisi joutua kirjoittamaan jotakin vaaliohjelmaa. Toisaalta siinä alkaisi äkkiä selittää äänestäjille kuin lapselle, toisaalta vaarana on langeta teknokraatiksi, joka puhuu kaikenlaista jargonia, josta ihmiset eivät ymmärrä mitään, Lahtinen sanoo.

    – Onneksi emme joudu itse kirjoittamaan tällaisia ohjelmia, Hyrkkänen naurahtaa.

    Teksti: Jarkko Hakala

    Kuvitus: Teemu Launis