Yhteiskuntatieteet muutoksen kourissa

Kolumni: Briitta Koskiaho

Yliopistoa on nyt alettu muovata uuden julkisjohtamisen mallien mukaisesti myös Suomessa. Markkinoistaminen on avainkäsite tässä prosessissa. Markkinoistaminen ja akateeminen vapaus eivät kulje aivan käsi kädessä. Britanniassa, josta koko touhu eurooppalaisten valtioiden julkiseen hallintoon levisi 1980-luvulta lähtien, voi nähdä jo markkinoistamisen pitempiaikaisia seurausvaikutuksia yliopistojen tutkijoiden käyttäytymiseen.

Akateemista vapautta on kahlittu sillä, että julkaisutoimintaa on pyritty karsinoimaan tiettyyn, hyödylliseen suuntaan. Suomessa pitää julkaista niin paljon kuin sielu sietää vieraalla kielellä kansainvälisesti eli käytännössä brittien kielellä ja useimmiten brittien tai amerikkalaisten ylläpitämissä tieteellisissä julkaisuissa. Briteissä ei julkaisujen vieraskielisyyden vaatimusta koskaan ole ollutkaan, koska kaikki omakielisyys on jo kansainvälisyyttä. Omaa yhteiskuntaa koskevat aiheet ovat samalla kansainvälisiä. Jokaisenhan tulee ymmärtää yhteiskuntatieteiden empiiriset tutkimustulokset, jotka koskevat brittien imperiumia, kun sen sijaan suomalaislähtöiset tutkimukset on aina ”tulkittava” angloamerikkalaiseen ymmärrykseen soveltaen näillä julkaisufoorumeilla.

Muistan pari omaa kokemusta: Toisessa skottieditori, jonka kanssa työskentelin Sveitsissä päivittäin, tarkasti englanninkielistä kaupunkitutkimuksellista raporttiani huokaillen kuuluvasti: kun tämä lähestymistapa ja käsittelytapa on niin pohjoismaista. Raportti ei koskenut Suomea eikä Pohjoismaita yleensäkään. Toisessa tapauksessa taas vertasin uuden julkisjohtamisen toteutumista Suomessa ja Englannissa. Brittilehden toimittajan kommentti oli, että tämä on niin Suomi-keskeistä, että tätä nyt pitäisi kansainvälistää. – Luulen, että tämänkaltaiset kommentit ovat tuttuja muillekin sosiaalitieteilijöille Suomessa. Britit kyllä voivat tulla Suomeen esimerkiksi esitelmöimään julkisten palvelujen henkilökohtaistamisesta olettaen, että kaikki täällä tietävät, mistä on kysymys. Ei mitään taustoituksia vaan suoraan asiaan ja yksityiskohtiin.

Brittien akateemista vapautta on nyt sitten alettu rajoittaa uudella varsin kavalalla keinolla, joka ehtinee myös  Suomeen, kun yliopistojen tulee hyödyttää yhteiskuntaa entistä tehokkaammin. Tätähän on vaadittu jo parikymmentä vuotta brittiyhteiskunnassa. Yliopistoja on pyritty yksityistämään, jolloin näiden pitää hankkia rahoja niin paljon kuin sielu sietää. Professorit ja vanhemmat tutkijat toimivat entistä enemmän yhteiskuntatieteissä valtion rahoittamissakin yliopistoissa erityisissä tutkimusyksiköissä, joiden tarkoitus on palvella suoraan julkista sektoria. Julkaisutoiminta onkin entistä enemmän omalla alallani eli sosiaalipolitiikassa sitä, että tehdään pikatoimitusajalla viidenkymmenen sivun raportteja hallituksen uudistuksen arvoperusteista, mahdollisista vaikutuksista tai toimeenpanon vaihtoehdoista. Myös tehdään sadan sivun empiirisiä vaikuttavuustutkimuksia. Kaikki julkaistaan netissä. Yliopistojen lakkautetuilta laitoksilta yhteiskuntatieteissä väkeä virtaa sankoin joukoin uusiin think tankeihin eli yksityisiin ajatushautomoihin, joissa hallituksen toimintalinjoja hiotaan ja mietitään käytännön sovelluksia.

Entistä useamman brittitutkijan julkaisuluettelot koostuvat tällaisista raporteista ja niiden aiheista koostettavien kokoomajulkaisujen artikkeleista. Jos joku tekee empiiristä tutkimusta, niin hän julkaisee entistä useammin – siis koko ajan omalla äidinkielellään ja oman kulttuuripiirin tieteellisissä julkaisuissa – useita artikkeleita, jotka koostuvat samasta aineistosta ja joissa näkökulmaa vain osaksi on muutettu toiseksi. Näin saadaan näennäisesti julkaisuluettelo paisumaan.

Onkin oletettavaa, että tieteellisen toiminnan kriteerit tulevat myös Suomessa lähitulevaisuudessa ottamaan huomioon tämän paisuvan käytännön hyödyntämisen lähtökohdan.

Mihin sitten se akateeminen vapaus joutui? (ks. keskustelu akateemisesta vapaudesta http://www.insidehighered.com/views/2010/12/21/nelson_on_academic_freedom) Kärjistäen voisi todeta, että brittiyhteiskunnassa ei ainakaan yhteiskuntatieteissä ehditä enää perusteellisesti kaivamaan syntyjä syviä, sitähän ei markkinoistaminen edellytäkään. Akateeminen vapaus säilyy erityisesti – eläkeläistutkijoilla, niin kauan kuin onneksi sosiaalipolitiikkaa vielä harjoitetaan. Muiden on mentävä mukaan yleiseen trendiin: ”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”.

On kuitenkin todettava, että koulutettujen brittitutkijoiden nettiraportit ovat hyvin tehtyjä, informatiivisia ja menevät suoraan asiaan. Niistä on todella brittihallitukselle hyötyä.

Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori emerita.