Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Suomen rahapelimonopoli vastoin EU-lainsäädäntöä

Suomen rahapelimonopoli on EU-lainsäädännön vastainen, arvioi Petri Pollari yritysjuridiikan pro gradu -tutkielmassaan.

Tampereen yliopistoille yhteinen biotieteen yksikkö

Tampereen yliopisto (TaY) ja teknillinen yliopisto (TTY) perustivat yhteisen biotieteiden ja lääketieteellisen teknologian yksikön. Yhteistyösopimus yltää vuoden 2013 loppuun asti.

”Juna jäi heilumaan sähköjohtojen varassa”

Linda Mäkelä oli torstaina jättänyt viimeiset koulutyöt Tokion Ochanomizu Joshi Daigakun tyttöjen yliopistoon. Perjantaina, kevätloman ensimmäisenä päivänä, hän oli kavereidensa kanssa matkalla ostoksille. He matkustivat Tokion tärkeimmällä Yamanote-nimisellä junalinjalla. Yhtäkkiä juna teki äkkipysähdyksen ja alkoi täristä.

Eurooppalaisista aatteista

Mutta mitä on se eurooppalaisuus ja eurooppalainen aatemaailma, jonka kannattajaksi Donner julistautuu?
Eikö lähes jokaisessa Euroopan maassa ole nyt nousevana merkkinä perin umpimielinen nationalismi, joka on paikka paikoin saanut myös rasistisia äänenpainoja? Nämä aatteet ovat nykymuodossaan erittäin eurooppalaisia, vieläpä kohtalaisen moderneja.

MM-kisaspektaakkeli pitää rakenteet piilossa

”Väitöskirjani työotsikko on Jalkapallon MM-kisat mediaspektaakkelina. Selvitän mediaspektaakkelin rakentumista ja toimintalogiikkaa. Spektaakkeli on käsitteenä vaikea ottaa haltuun. Se esiintyy eri yhteyksissä sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Se voidaan yhdistää niin megatapahtumaan kuin yksittäiseen kuvaan.”

Tutkimus on työtä – työstä maksetaan palkkaa!

Tieteentekijöiden kannanotto Tampereen yliopiston apurahakäytäntöön Tampereen yliopiston pyrkimystä edistää väitöskirjaa tekevien nuorten tutkijoiden tutkimustyötä pikemminkin opinto- kuin työsuhteessa yliopistoon on Tieteentekijöiden liiton nuorten tutkijoiden työryhmässä seurattu huolestuneena. Tieteentekijöiden liiton ja liiton Nuorten tutkijoiden työryhmän kanta on, että väitöskirjatyötä päätoimenaan tekevien tutkijoiden tulee olla palkkasuhteessa yliopistoon, eikä apurahakäytäntöjä voida hyväksyä kuin niissä poikkeustapauksissa, joissa tutkija on [...]

Aivojen konepelti auki

Aivot ovat alkaneet elää omaa outoa elämäänsä eri alojen asiantuntijoiden kirjoittamissa ohjeissa, tiedeuutisissa, toimittajien lehtikirjoituksissa ja lukuisissa aivojen toimintaa käsittelevissä populaareissa oppaissa. Aivoista on tullut viimeinen determinantti, jolla perustellaan niin facebookin käyttöä, sukupuolieroja, terveellistä ruokavaliota kuin työelämän organisoimistakin.

Pohjalaiset painimatsit

Tänään Seinäjoki tunnetaan usean yliopiston yhteistyön pohjalta toimivana verkostomallina, jonka osioina ovat yliopistokeskus, Epanet-tutkimusprofessorit, ammattikorkeakoulu ja kesäyliopisto. Parin viime vuosikymmenen aikana yhteistyö Vaasan yliopiston kanssa on kasvanut hyvin merkittäväksi.

Vaaliohjelmien aatteet hukassa

Mikä sija aatteilla on puolueiden eduskuntavaaliohjelmissa? Tätä pohtivat aatehistorioitsija Markku Hyrkkänen ja politiikan tutkija Mikko Lahtinen, jotka istahtivat kommentoimaan eduskuntapuolueiden maaliskuun toiseen viikkoon mennessä julkistetut vaaliohjelmat tai niiden osat.

Persusta löydät itsesi

Perussuomalaiset tekevät hyvää suomalaiselle demokratialle samalla tavalla kuin punk-rokkarit tekivät suomalaiselle rockille. Perusidea on, että nekin saavat soittaa, jotka eivät sitä lainkaan osaa.