Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Pelillisyys voi parantaa maailmaa

Pelit voivat parantaa maailmaa, uskoo pelitutkimuksen professori Frans Mäyrä. Esimerkiksi tietokone- ja konsolipelien maailmassa käytetään jopa tuhansia tunteja erilaisten visaisten ongelmien ratkaisemiseen. Mäyrän mukaan tuon energian voisi aivan hyvin kohdistaa ympäröivän yhteiskunnan ja vaikkapa työn ongelmien ratkaisuun.

Tulosteollisuuden museot ja yritykset

Tieteellä menee hyvin, yliopistoilla hyvin ja huonosti. Viime vuoden lopulla ilmestynyt Tiedebarometri 2010 kertoo, että valtaosa suomalaisista on kiinnostunut tieteestä.

Tutkimustuottavuus laski yliopistoissa

Tutkimuksen tuottavuus on laskenut yliopistoissa vuosina 1996–2005. Suuret ja äkilliset tutkimusrahoituksen lisäykset laskevat tuottavuutta, rahoituksen väheneminen taas nostaa tuottavuutta.

Sotavamma lisää sydäntaudin riskiä

Sodassa haavoittuneilla on muuhun väestöön nähden lähes kaksinkertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin. Tämä käy ilmi professori Seppo Nikkarin tutkimusryhmän tuloksista, joita esiteltiin BMC Public Health -julkaisussa.

Geeneistä ratkaisu läskiepidemiaan

Geenitutkimuksesta voi tulevaisuudessa löytyä ratkaisu lihavuuden hoitoon. Tampereen yliopiston kliinisen kemian professori Terho Lehtimäki etsii geenejä, jotka vaikuttavat rasvan kerääntymiseen keholla ja painoindeksiin.

Klassikkoklubi meni metsään

Koossa on joukko retkeilijöitä ja kasa lumikenkiä. Tiedetapahtuman ainekset ovat levällään Tampereen yliopiston pääoven edessä.

Askel ulos yliopistosta

Seitsemän vuotta Tampereen yliopistossa pyörinyt Klassikkoklubi ottaa tänä keväänä askeleita ulos yliopistosta. Metsäretkeilyä seuraa muun muassa Iidesjärven ympärijuoksu ja retki Kaarilaan Vaakkolammin maisemiin. Historiantutkija Ville Vuolanto kertoo, että Klassikkoklubi lähti alun perin liikkeelle vanhempien aikojen kulttuurisista ilmiöistä. Klassinen aihepiiri on määritelty kuitenkin varsin väljästi.

Tabletit tuovat journalismiin uutta ilmettä ja ”pitkän hännän”

Tablet-tietokoneet ovat olleet mediataloissa kuuma puheenaihe vuoden verran. Ovatko nämä litteät laitteet uusi veturi lukijakadosta kärsiville sanomalehdille?

Laskiaisgaala jazzasi

Tampereen yliopiston laskiaisgaala astahti tänä vuonna piirun verran nuorekkaaseen suuntaan. Jazz-teemaisen gaalan pääesiintyjäksi oli valittu lauluntekijä-laulaja Heikki Salon ja pianisti Iiro Rantalan Salorantala soi -duo. Myöhäisillan jazz-klubilla ihastutti nuorista Sibelius-Akatemian opiskelijoista koostuva Pushkin quintett. Iloisen viisikon taidokas esitys lämmitti yleisön Jukka Kurosen hykerryttävään dragshow´hun. Hengästyttävien esitysten jälkeen yleisö jaksoi vielä laulaa antaumuksella karaokea aamukolmeen asti.

Robotteja tunnille

Yliopistossa puhutaan jatkuvasti opetuksen laadusta. Se sisältää ajatuksen, että opettajan tulisi olla hyvä ja opetuksen korkeatasoista. Harvemmin puhutaan toisesta osapuolesta: Millainen on hyvä opiskelija? Mitä laadukas opiskelu edellyttää häneltä?