Ajatonta latausta antiikin hahmoista

Juhani Sarsila arvioi, että tietoisuus antiikin sivistyksestä on ohentunut erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Suomessa osattiin vielä 1800-luvulla erityisen hyvin latinaa ja kreikkaa.

Antiikin hahmoista löytyy ajatonta latausta, virtaa tai voimaa, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Näin arvioi oppihistorian dosentti Juhani Sarsila, joka on kirjoittanut yhdessä Marja-Leena Kallelan kanssa antiikin Kreikan merkkihenkilöistä kertovan kirjan Ne mainiot helleenit. Ensi vuonna ilmestyy vastaava kirja Roomasta.

Erikoista kirjassa on sen kolmikielisyys. Kirja esittelee 47 antiikin hahmoa latinaksi, suomeksi ja englanniksi.

– Teimme tekstit ensin latinaksi. Oli työtä ja tuskaa kirjoittaa ne sitten englanniksi ja suomeksi, koska edes kaksi kieltä eivät koskaan mene yksi yhteen, kolme vielä vähemmän, Sarsila kertoo.

Tavoitteena oli kirjoittaa elävää kieltä tavallisten kuivien tekstikappaleiden sijasta.

– Meitä ajoi retoriikan tai poetiikan periaate, että onko mahdollista esittää tarinoita kirjallisessa tai suullisessa mielessä samalla tavalla kuin tarinaperinteessä. Olemme vakuuttuneet siitä, että ei meistä ihmisistä ole vapautumaan tarinoista.

– Emme usko siihen, että tietäisimme antiikista kovinkaan paljon. Tietomme ovat vajavaisia, mutta se vähä mitä tiedämme, on esitettävissä vakuuttavasti ja eloisasti, ehkä elähdyttävästikin. Vanhoissa tarinoissa voi olla parhaimmillaan jotakin kohottavaa.


Hulluuden partaalla

Antiikin suuria tähtiä ovat Sokrates, Platon, Aristoteles ja Arkhimedes. Sarsila nostaa esiin myös vähemmän tunnettuja hahmoja. Yksi heistä on Diogenes Kyynikko, joka hyökkäsi aikansa sovinnaistapoja ja moraalia, jopa hyvettä vastaan. Mottona oli ”takaisin luontoon”.

– En itse asetu varauksetta hänen kannalleen. Hän oli omanlaisensa nerokas hullu, jota kreikkalaiset pitivät pyhänä miehenä. Moni näistä hahmoistamme täyttää hulluuden tunnusmerkit, mutta ehkäpä he olivat terveitä ja ”tavalliset ihmiset” sairaita. Diogenes sopii silti diagnosoida mielipuoleksi, Sarsila ehdottaa.

– Demokritos on tutkijatyypeistä minulle läheinen. Hän sanoi, että sivistys, paideía, on kosmetiikkaa onnen suosimille, menestyjille, mutta onnettomille se on ainoa tuki ja turva.

Mielenkiintoinen hahmo on Gorgias, jota Sarsila sanoo Kreikan Sarasvuoksi. Hän oli Kreikan rikkain mies, josta tehtiin kultainen patsas Delfoihin. Hän villitsi kansaa ja opetti oppilailleen sellaisia puhetaidollisia keinoja, joilla kehnompi mielipide saatiin voittamaan.


Lenin omaksui antiikin retoriikan

Antiikki löydetään aina uudelleen ja uudelleen. Yksi sen perinnöistä on retoriikka, jonka jälkiä Sarsila on havainnut omasta ajastamme.

– Retoriikan vaikutus perustuu siihen, että ihminen on paljossa tunneolento. Retorinen paatos on tehnyt historiaa. Lenin teki Venäjällä vallankumouksen pitkän latinan ja retoriikkansa avulla, Sarsila sanoo.

Uusina asioina antiikista on löydetty tekniikka ja teknologia, joka oli Sarsilan mukaan kehittynyt paljon pidemmälle kuin monet ovat meillä halunneet uskoa.

– Antiikki kehitti teknisiä laitteita, mutta ei juuri soveltanut niitä käytäntöön silloin vallinneen ihmiskäsityksen vuoksi. Tekniset laitteet olisivat loukanneet ihmisarvoa ja aiheuttaneet työttömyyttä. Ne olisivat merkinneet hybristä eli ihmisen asettumista luontoa vastaan.

– Voi sanoa, että antiikin takapajuisuus on sitä, että silloin erehdyttiin katsomaan asioita ihmisen näkökulmasta.


Roomasta valta, Kreikasta henki

Antiikki on kelvannut ikään kuin ylittämättömäksi esikuvaksi järjestelmästä riippumatta. Suomalaisista kirjailijoista natsimielisenä pidetty V.A. Koskenniemi ihaili Roomaa, vasemmistolainen Pentti Saarikoski taas Kreikkaa.

– Vaikka Koskenniemi palvoi Rooman ideaa ja mahtia, niin hänen onnistunein tekstinsä käsittelee Lucretiusta, epikurolaista filosofia. Saarikoski tunnusti, että latina on hänelle kielistä rakkain, mutta hänen filosofinen mielenkiintonsa kohdistui kreikkalaiseen Herakleitokseen.

Natsi-Saksan, Stalinin Neuvostoliiton ja Mussolinin Italian rakennus- ja ”tekstiarkkitehtuurin” luomukset muistuttavat keisari Augustuksen ajan propagandaa.

– Neuvostoliitto, Saksan kolmas valtakunta ja fasistinen Italia katsoivat olevansa Rooman perillisiä. Niitä ennen mm. tsaarien Venäjä esiintyi uutena Roomana – ja Yhdysvallat koko historiansa ajan. Taistelu Rooman perinnöstä jatkuu.

Kuri, järjestys, valta ja vallan palvonta periytyvät antiikin Roomasta. Kreikasta tulevat genius eli henki, filosofia ja tiede sekä kauneudentaju, kosmos ja holtittomana etenevä mielikuvitus.

– Kreikka on yllättäen hallitseva antiikin kulttuurissa henkisen voimansa takia. Antiikista on säilynyt kreikankielistä kirjallisuutta kahdeksankertainen määrä latinaan verrattuna, mutta myöhempinä aikoina on latinaksi kirjoitettu monin verroin enemmän.


Antiikin sivistys ohentui länsimaissa

Antiikin sivistystietoisuus on Sarsilan mukaan ohentunut 1800-luvun lopulta alkaen, erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Suomessa osattiin 1800-luvulla erityisen hyvin latinaa ja kreikkaa.

– Muun muassa toisen maailmansodan kokemukset ovat vähentäneet klassisen sivistyksen ja yleensäkin sivistyksen merkitystä. Saksassa laskettiin olevan 770 000 latinan taitoista ihmistä vuonna 2006. Sen jälkeen on seksikäs sosiaalinen kielioppi alkanut sielläkin syödä antiikin traditiota. Normittomuus lisääntyy niin kielen käytössä kuin muussakin menossa.

Nykyisin ajatellaan mielellään niin, että antiikki ja länsimainen moderni kulttuuri ovat eri asioita eikä niitä voi esittää ajallisena jatkumona.

– Luulisin että ihminen on olennaisesti sama ja länsimainen ihminen on lähtökohdiltaan antiikin ihminen. Antiikin kulttuuri näyttäytyi toki apollonisena eli itseensä tyytyvänä ja rajansa tunnustavana, mutta antiikissa esiintyy jo sekin, mikä länsimaissa tuli vallitsevaksi eli faustinen tai dionyysinen pyrkimys kaikkien rajojen murtamiseen.

Antiikissa rajojen rikkojia pidettiin rikollisina hahmoina, mutta viimeistään valistus teki heistä sankareita. Prometheus toi tulen ja muita keksintöjä jumalilta ihmisille, Daidalos keksi lentotaidon. Heidät voitiin antiikissa nähdä samanaikaisesti hyväntekijöinä mutta myös luontoa vastaan hyökkäävinä kriminaaleina.

Maija-Leena Kallela ja Juhani Sarsila: Ne mainiot helleenit. Jyväskylän yliopistopaino 2010.

Teksti Heikki Laurinolli

Kuva Teemu Launis