Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Kirja muutoksen kourissa

Sähköisten kirjojen tuloa on povattu koko 2000-luvun, ja vuotta 2010 on enteilty niiden läpimurron ajankohdaksi.

Sodan tunnelukot avautuvat

”Miten minun on näin hyvin käynyt”, kertoo Tampereen yliopiston psykologian professori (emeritus) Markku Ojanen kysyneensä monesti mielessään Sodan haavoittama lapsuus -teoksessa.

Metelin arvoinen työolotutkimus

Juhani Kirjonen: Ulos Rautahäkistä – Metelin historia. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES 2010.

Kala ui syöpätutkimukseen

Lääketieteellisen teknologian instituutissa kokeillaan ensimmäistä kertaa Suomessa, pystyykö syöpäsolun kasvua tutkimaan seeprakaloilla.

Läpinäkyvä ja tuottelias

Viisikymmentätuhatta seeprakalaa ui Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian instituutin kalalaboratoriossa.

Nakkikioskien rekrytointikäytäntö

Koska yliopiston päätehtävinä ovat tutkimus ja siihen perustuva korkein opetus, oikeiden rekrytointiratkaisujen tekeminen on elintärkeä kysymys. Uusi laki antaa yliopistoille varsin vapaat kädet, ja se näkyy monina eri käytäntöinä.

Ulkoistaminen ei ratkaise terveydenhuollon ongelmia

Terveydenhuollossa ei ole paluuta entiseen. Vuokralääkärit ovat tulleet jäädäkseen kunnallisiin terveyskeskuksiin, mutta kokonaisten terveysasemien ulkoistamiset eivät ratkaise perusongelmia. Ulkoistaminen on pelkkä hätävara lääkäripulan selvittäjänä.

Julkisrahoitteisten palveluiden tutkimusta kootaan yhteen

Avointa julkista keskustelua ja Suomen Akatemian huippuyksikön asema vuoteen 2016 mennessä. Nämä tavoitteet kuuluvat Tampereen yliopiston strategiselle kärkihankkeelle nimeltä ”Julkisrahoitteiset palvelut ja julkisen ja yksityisen sektorin rajapinta”.

Lautaskiista rapauttaa presidentti-instituutiota

Tarja Halosen takertuminen EU-edustautumiseen on rapauttanut presidentti-instituutiota Suomessa.

Palveluyhteiskunta tuhoaa itse itsensä

Maatalousyhteiskuntaa seurasi ensin teollinen yhteiskuntamuoto, sitten palveluyhteiskunta. Kaikki ne ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi tuhoamalla perustansa.