Yliopisto luo moniäänisyyttä

Yliopistopaikkakunnat selviävät Suomessa muita paremmin, mutta mikään automaattinen kehityksen veturi yliopisto ei ole. Yliopiston vaikutusta lähiympäristöönsä ei voi yksiselitteisesti edes mitata.

– Jos Tampereella ei olisi yliopistoa, me olisimme kuin Pori, väittää Tampereen yliopiston aluetieteen professori Markku Sotarauta.

sotarauta

– Suomessa yliopistot ovat paljon enemmän kiinni ympäröivän yhteiskunnan kehityksessä kuin missään muualla maailmassa, sanoo professori Markku Sotarauta.

Hän on pätevä arvioimaan asiaa kahdestakin syystä: Hän on tutkinut innovatiivisia kaupunkikeskuksia. Toiseksi hän on syntynyt ja kasvanut puolueettomalla maaperällä – Turussa.

– Pori junnaa paikallaan ja yrittää löytää uutta roolia teollisuuskaupungin muutoksessa. Vanha ajattelutapa ja vanha poliittinen kulttuuri vaikuttavat, ja maailmankuva on kääntynyt sisäänpäin. Kaikki isommat hankkeet päätyvät pienen porukan junnaamiseen ja junttaamiseen, Sotarauta sanoo.

Tampere oli ennen yliopistoa samanlainen teollisuuskaupunki kuin Pori. Poliittinen kulttuuri on yhä samantyylinen, mutta yliopisto on tuonut kaupunkiin moniarvoisuutta.

– Tampere on kasvanut erilaiseksi. Tuskin sitä ilman yliopistoa olisi tapahtunut. Yliopisto on tuonut moniäänisyyttä, yleistä hyörinää ja pyörinää. Sillä on yllättävän suuri vaikutus.

Suomen yliopistot kiinni kehityksessä

Kahden yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen opiskelijamäärä Tampereella on noin 37 000. Sotarauta arvioi, että mikään yritys tai muu laitos ei pystyisi korvaamaan tätä.

Sotarauta kumoaa väitteet yliopistotutkijoiden käpertymisestä sisäänpäin. Yliopistolaisia näkyy joka puolella Suomea ja maailmaa.

– Vaikka meitä kritisoidaan mutakuopista ja norsunluutorneista, niin ei se pidä paikkaansa. Suomalaiset yliopistot ovat paljon enemmän kiinni ympäröivän yhteiskunnan kehityksessä kuin missään muualla maailmassa.

Sotarauta varoittaa, että ei yliopisto luo automaattisesti hyvinvointia ympärilleen. Maailmalla on esimerkkejä, joissa yliopisto ja kaupunki elävät aivan omaa elämäänsä toisistaan välittämättä.

Trondheimissa Norjassa yliopisto ei säteile lähiympäristöönsä lainkaan eikä yliopistolla ja yrityksillä ole juuri mitään tekemistä keskenään. Siitä huolimatta yliopisto on pärjännyt hyvin kansallisesti ja kansainvälisesti.

Suomessa yliopistot ovat kasvaneet rinnakkain ympäröivän yhteisön kanssa, Tampereen teknillinen yliopisto teollisuuden ja Tampereen yliopisto taas yhteiskunnan ja sen palveluiden kanssa.

Yliopiston vaikutusta mahdotonta mitata

Sotarauta oli työryhmässä, joka laati opetusministeriön toimeksiannosta selvitystä yliopistojen vaikuttavuudesta. Ministeriö halusi tarkat mittarit, joilla yliopistojen kolmas tehtävä voitaisiin punnita.

– Me lähdimme siitä, että kokonaisvaikutusta ei voi mitata. Voidaan mitata vaikkapa innovaatiotoimintaa ja valmistuneiden työllistymistä. Mutta millä mittaat pehmeää puolta, asiantuntijatehtäviä, työryhmiä ja julkista keskustelua?

– Ei sellaista mittaria olekaan, jolla voisi laittaa yliopistot paremmuusjärjestykseen. Meidän väite oli, että ei sellaista edes pitäisi olla.

Sotarauta ihmettelee julkisuutta, jonka Kiinan valtion tukema Shanghain yliopiston ranking-lista on saanut Suomessakin.

– Eihän meidän yliopisto voi Shanghain listalla olla, koska lista mittaa pääosin luonnontieteitä eikä meillä niitä ole.

Tampereen yliopisto pärjää hyvin Hollannin Leidenin yliopiston listalla, joka ottaa huomioon tieteenalojen erilaiset julkaisukäytännöt.

– Ei meidän silti pidä selittää joidenkin mittausten huonoa tulosta pois vaan meidän pitää tunnistaa sekä tieteellinen että yhteiskunnallinen roolimme paljon paremmin kuin aikaisemmin ja ottaa harppaus eteenpäin molemmissa.

Innovaatiosta tuli kirosana

Sotarauta ihmettelee tapaa jakaa yliopistot innovaatio- tai sivistysyliopistoihin.

– Ei se ole joko-tai. En ymmärrä, miten voisi palvella yhteiskuntaa ja yrityselämää ilman sivistystä.

Yliopistojen yksi rooli on ratkoa ympäröivän yhteiskunnan ongelmia, mutta ei se ainoa tehtävä ole. Yliopiston pitää myös kouluttaa, tutkia ja käydä keskustelua.

– Saan aina näppylöitä, kun innovaatiokriitikot pistää aina kaikki innovaatioiden syyksi. Yhtä paljon saan näppylöitä innovaatiouskovaisten tapahtumissa.

Sotarauta sanoo, että Suomi on innovaatiopolitiikassaan 10–15 vuotta edellä monia muita maita. Ruotsi on vasta tulossa yhtä laajasti innovaatiomaailmaan.

– Ulkomaalaiset kollegat ovat aivan ihmeissään, kun kerron heille, että meillä mielenosoituskylteissä lukee että ”Innovaatiot alas” ja ”Ei innovaatioyliopistoa”. Muut maat vasta opiskelevat sitä, että toisiko innovaatiopolitiikka jotakin uutta.

Yliopiston pitää haastaa

Yliopistojen pitää Sotaraudan mukaan olla vastavoimia, jotka uskaltavat haastaa vakiintuneita toimintamalleja.

– Puhun mieluummin analyyttisyydestä kuin kriittisyydestä, koska kriittisyys tarkoittaa, että ensin päätetään lopputulos ja sitten ryhdytään kertomaan sitä. Se on yhtä epä-älyllistä kuin että lähdettäisiin automaattisesti tukemaan jotakin.

Yliopistojen on Sotaraudan mukaan tärkeä vastata yritysten tarpeisiin, mutta paljon tärkeämpi asia on kyetä haastamaan maailmaa tutkimuksen kautta.

Pitäisikö tutkijoiden kyseenalaistaa yhteiskunnan perusteet samoin kuin 70-luvulla tehtiin?

– Ei ideologisesti missään tapauksessa. Jos meillä on tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että on syytä kyseenalaistaa, niin kyllä sitten. Mutta ei niin, että otetaan jokin ideologia, sitten tehdään tutkimus ja mennään kyseenalaistamaan.

Sotarauta on välillä kuullut olevansa kokoomuslainen, välillä demari, joskus keskustalainen.

– Aina kun puhuu näistä, niin heitetään leima. Mutta kun tarpeeksi monta vuotta menee, niin ihmiset huomaa, ettei se ehkä ollutkaan niin, taitaa puhua ihan omalla äänellään.

Teksti Heikki Laurinolli
Kuva Janne Järvinen