Tohtorikoulutus uusiksi

    – Minkä takia meillä pitää opiskella tohtorin arvon takia? Kyllä ihminen voi sivistää itseään muullakin tavalla, sanoo vararehtori Pertti Haapala.

    Jatko-opiskelijoiden määrää karsitaan ja koulutuksen laatua parannetaan

    Jatkokoulutus uudistuu perin pohjin. Tampereen yliopisto karsii harrastelijamaisuuden tohtorikoulutuksesta ja perustaa tutkijakoulun, johon pääsee vain tiukan hakuprosessin kautta. Sisään valitut saavat hyvää ohjausta ja kunnon rahoitusta.

    Uudistus merkitsee sitä, että tohtorikoulutuksesta otetaan löysät pois vähentämällä opiskelijoiden määrää. Nyt yliopistossa on 1870 jatko-opiskelijaa, vaikka vain runsaat sata valmistuu tohtoriksi vuosittain. Tavoitteena on tilanne, jossa vuosittain aloittaisi 150 jatko-opiskelijaa ja vähintään 125 valmistuisi.

    Raivataanko nyt sivistyksen perään hinkuvat harrastelijat pois tohtorikoulutuksesta?

    – Ei sitä lailla voi kieltää. Pointti ei ole opiskeluaikojen rajoittaminen vaan tutkijakoulutuksen laittaminen nykyistä parempaan kuosiin, sanoo tutkimuksesta vastaava vararehtori, Suomen historian professori Pertti Haapala.

    Haapala pitää hyvänä lukuna sitä, että professorilla on viisi tai kuusi hyvää ohjattavaa kerralla. Kymmenissä ohjattavissa ei hänen mielestään ole mitään tolkkua.


    Enemmistö ei valmistu koskaan

    Jatkokoulutus on nyt organisoitu huonosti ja sen tulokset ovat heikkoja. Väittelijöiden 41 vuoden keski-iässä on Haapalan mielestä kymmenen vuotta liikaa. Väitöskirjan keskimääräinen tekoaika on 11 vuotta. Siinäkin on puolet liikaa.

    – Enemmistö ei valmistu koskaan. Eihän se ole tarkoituksenmukaista toimintaa, ei opiskelijan, yliopiston eikä yhteiskunnan varojen kannalta, Haapala sanoo.

    Pelkkä opiskelijan kirjoilla ole ei maksa mitään, mutta ajan tuhlausta se silti on. Haapala harmittelee, että vapauden periaate estää systemaattisen jatkokoulutuksen kehittämisen. Yliopiston on pakko saada tuloksia aikaan.

    – Jatko-opiskelu pitää tehdä tosissaan, oikeassa ajassa ja suunnata ihmisille, joista tulee jotakin. Tutkimus on kansainvälistä, koulutus- ja työmarkkinat ovat kansainväliset, Haapala luettelee perusasioita, joita yliopisto ei voi väistää.


    Samalla rahalla parempaa tulosta

    Jatko-opiskeluun käytetään Suomessa Haapalan laskelmien mukaan 250 miljoonaa euroa vuodessa. Tutkijakoulujen kautta kulkee 60 miljoonaa, 40 miljoonaa tulee muulla tavoin Suomen Akatemian ja Tekesin kautta. Loput koostuvat säätiöiden ja yliopistojen menoista.

    – Jos me organisoimme jatkokoulutuksen hyvin, niin ei se maksa yhtään nykyistä enempää. Mutta jos se hoidetaan huonosti, niin opiskelu on kallista. Ei nyt olla pyytämässä lisää rahaa, Haapala tähdentää.

    Suomessa on 21 000 jatko-opiskelijaa, joista 1600 valmistuu vuosittain. Hyvänä kansallisena tavoitteena Haapala pitää 1500 tohtorin vuositulosta seuraavan 10 vuoden aikana. Siihen riittää hänen laskujensa mukaan noin 8 000 aktiivista jatko-opiskelijaa.

    – Jos laskemme näiden 21 000 jatko-opiskelijan opintopisteet tai työtunnit yhteen, niin siitä tulee 8 000 kokopäiväistä. Volyymi on oikea, mutta se hajautuu nyt moneen paikkaan. Jatko-opiskelua rahoitetaan riittävästi, mutta ei oikeita ihmisiä oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa.


    Joka maisterista ei tule tohtoria

    Jatkokoulutettavien oikea määrä on Haapalan mukaan 5-10 prosenttia maistereiden määrästä. Tästä laskukaavasta on tulossa valtakunnallinen ohje.

    – On aika harvoja aloja, joilla yli 10 prosenttia valmistuneista pitäisi erikoistua vielä tutkimukseen. Nopeasti kasvavilla aloilla kuten biologiassa ja sähkötekniikassa on ollut yhteiskunnan julkilausuttua ja rahoittamaa nopeaa tohtorikoulutustarvetta. Sitten on käynyt niin, että näillä aloilla onkin ylituotantoa.

    Kolmasosa uusista tohtoreista sijoittuu yliopiston työtehtäviin. Haapala muistelee, että puolella väittelijöistä on työpaikka jo valmiina eikä uusi tutkinto muuta heidän asemaansa.

    Tohtorit työllistyvät erittäin hyvin. Työttömänä heistä on vain pari prosenttia. Haapala kääntää luvut vielä selkokielelle ja laskee, että Suomen kaikista työttömistä 0,2 prosenttia on tohtoreita.

    – Todellinen työttömyysongelma on jossakin ihan muualla.


    Tohtorikoulutus tiukentaa seulaansa

    Tampereen yliopisto uudistaa tutkijakoulutuksensa uuden strategiansa mukaisesti vuoteen 2012 mennessä.

    – Ei sitä voi kerralla toteuttaa eikä täältä ketään voi poiskaan heittää, mutta uusien jatko-opiskelijoiden rekrytoinnissa seulan pitää olla tiukempi.

    Katto-organisaatioksi perustetaan yliopiston yhteinen tutkijakoulu, jonka alla toimii tohtoriohjelmia eli tieteenalakohtaisia tutkijakouluja.

    Tohtoriohjelmien sisällöt käydään kriittisesti läpi, jotta ne olisivat riittävän korkeatasoisia. Tavoitteena on tehdä tohtoritutkinnoista haluttuja ja sellaisia, joista pääsee hyvin töihin.

    – Että semmoista kiristämistä, mutta en näe sitä kielteisenä vaan myönteisenä. Se on laadun parantamista, Haapala vakuuttaa.

    Hän ei lupaa, että kaikki jatko-opintoihin päässeet valmistuisivat uudessakaan järjestelmässä.

    – Ei ihmiselämää sillä tavalla voi sitoa, mutta ei se klappi kovin iso tarttis olla.

    Maisterikoulutuksen noin 20 prosentin hukkaprosentti kelpaa tohtorikoulutukseenkin.

    – Tutkijakoulutus on riskiala. Ei se kaikkia kiinnosta eikä se kaikille sovi.


    Tittelinkipeyden vuoksi tohtoriksi

    Kova pyrky tohtorikoulutukseen kertoo ehkä sivistyksen halusta, mutta myös tohtorin arvon vetovoimasta.

    Tittelinkipeille poliitikoille Haapala suosittelee vitsimielessä, että he perustaisivat oman väittelypiirin vaikka kansanopistoon.

    – Tämä on yliopisto, joka tähtää laadukkaaseen tieteelliseen tutkintoon. Minkä takia meillä pitää opiskella tohtorin arvon takia? Kyllä ihminen voi sivistää itseään muullakin tavalla. On vain syntynyt sellainen kulttuurinen ilmiö, että puoluejohtajan pitää olla väitellyt, Haapala ihmettelee.

    – Jos joku eläkkeellä oleva haluaa väitellä ja jos laatukriteereillä mitaten on lupaavaa tutkimusta tulossa, niin ei ole mitään estettä. Mutta yleensä sanon, että tätä asiaa varmaan kannattaa tutkia ja siitä voi tehdä kirjankin, mutta mitä järkeä on tehdä siitä väitöskirjaa?

    Mutta kertoohan väitöskirjan tavoittelu myös siitä, että yliopisto arvostetaan?

    – Voi myös sanoa niin, että yliopiston arvolla koristellaan itseään.

    Teksti Heikki Laurinolli

    Kuva Hannele Salmi