Strateginen dilemma

Tuukka Tomperi

Tampereen yliopisto sai strategian, joka lienee lähellä näissä oloissa parasta mahdollista. Huolimatta kiireestä ja kutakuinkin mahdottomasta tehtävästä – tiivistää monialaisen yliopiston osaaminen pariin sanaan – keskusteluja käytiin ja kommentteja otettiin huomioon vielä viimeistelyvaiheessakin. Monessa muussa yliopistossa strategia näyttää paljon tylymmältä joitain yliopistojen omia aloja kohtaan.

Selvää ei ole, mitä seuraa. Opetusministeri Virkkunen toisti viime vuoden aikana monesti kuullut ja hengeltään käskyttävät terveisensä tuoreimman Kanava-lehden kärkiartikkelissa. Opetusministeriön (eli hallituksen) tahtona on yliopistojen virtaviivaistuminen, keskittyminen ja joidenkin toimintojen karsiminen. Yliopistot tekivät strategiansa ja profiloituivat, mutta OPM päättää, mikä sille kelpaa. Yliopistojen rahoituksessa on uutena keksintönä strategisia eriä, joilla tottelevia voi palkita ja tottelemattomia rangaista, ja aiempaa enemmän tulosohjauksellisia tavoitteita, joten olisi naiivia kuvitella valtion ohjauksen höltyvän.

Yliopistojen hallitukset ja etenkin rehtoraatti ovat tässä välikädessä, joka on jatkossa taatusti tiukempi kuin moni ennakolta tajusi. Opetusministeriö yritti myös lakiprosessin loppuun saakka pitää kiinni hallitusten ulkopuolisten jäsenten enemmistön vaatimuksestaan, mikä on osa samaa kuviota. Kun hallituksessa on riittävästi ulkopuolisia, eivät yliopiston sisäiset henkilösuhteet, lehmänkaupat ja inhimilliset syyt tule esteeksi kovillekaan ratkaisuille, jos niihin joudutaan tai päädytään.

Jos ja kun yliopistojen toimintoja karsitaan, kohteena ovat palkkakulut, muu on näpertelyä. Budjetin tasapainottamisen aloitti Oulu näkyvällä tempauksella, jossa ei taatusti pelkästään tavoitella Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen siirtämistä muun yliopiston yhteyteen, vaan kartoitetaan samalla mahdollisuutta profiloitua ja jakaa budjettia uudelleen luopumalla opettajankoulutuksesta osin tai kokonaan.

Tampereella on valittu strategia, jossa yliopiston hallinnollinen ja toiminnallinen rakenne laitetaan uusiksi ja siirrytään kolmiportaisesta kaksiportaiseen hallintomalliin. Tämän selvästi toivotaan tyydyttävän OPM:n niin, ettei vaatimuksia joistain koulutusaloista tai oppiaineista luopumisesta syntyisi – tai ettei ”rakenteellista kehittämistä” ainakaan jouduttaisi toteuttamaan irtisanomisilla.

Mutta suo siellä…

Kun yliopiston toiminnallista rakennetta uudistetaan taloudellisista syistä ja siksi, että OPM tätä vaatii, muutosten perusteleminen opetuksen laadun kehittämisellä muuttuu doublespeak’iksi. Opetuksen laadun kehittämiseen ei ole kuin yksi tie: tutkaillaan opettajien ja opiskelijoiden kokemuksia sekä opetuksen tuloksia ja kehitetään toimintaa näiden havaintojen perusteella parempaan suuntaan. Koulutuksen rakenteet, opetussuunnitelman muodon ja oppiaineiden suhteet voi toki muuttaa myös ylhäältä sanelluilla päätöksillä, mutta silloin on tarpeen myös sanoa ääneen tämän perustelut: säästösyyt ja tarve allokoida rahaa toisin. Opetuksen laadun kehittämistä sanan varsinaisessa mielessä se ei ole.

Esimerkiksi koottuja kandiohjelmia ja yhteisiä perusopintoja kaavailtaessa voidaan helposti sörkkiä opetusta pikemmin huonompaan kuin parempaan suuntaan. Suuryksiköitä luotaessa hallinnon etäisyys opettajien ja opiskelijoiden arkeen puolestaan kasvaa, eikä ole takeita siitä, että yhtälö toimisi nykyistä paremmin. Tällöin opettajilla ja opiskelijoilla on syytäkin älähtää – ja toivon mukaan niin myös tehdään, eikä apaattisesti tyydytä vain kaikkialla kuuluvaan mutinaan kahvipöytäkeskusteluissa.

Vaikein dilemma onkin tässä: jos säästöjen ja uudelleenallokointien vuoksi on valittava joko hallinnollinen juustohöyläys tai joidenkin koulutusten lakkauttaminen kokonaan, vain jälkimmäinen vaihtoehto takaa laadun kehittämisen edellytykset niillä aloilla, joihin keskitytään. Niinpä myös ns. kovimpien päätösten vältteleminen voi olla yliopiston turmioksi. Tämä dilemma ei tietenkään ole yliopistojen hallinnon synnyttämä, vaan uuden lain, rahoitusmallin ja hallituksen tahdon. Yliopistoissa on ainakin tarpeen sanoa dilemma ääneen.

Kirjoittaja on kasvatustieteiden laitoksen tutkija.