Mielipaikkoja ja elvyttäviä ympäristöjä tutkinut Kalevi Korpela sanoo, että ihmisen elämä on heiluriliikettä, jossa stressi ja elpyminen vaihtelevat. Vahinkoa terveydelle aiheutuu, jos stressi on jatkuvaa.

Helsinkiläiset ja tamperelaiset viihtyvät mieluummin luonnossa kuin city-ympäristössä. Tämä käy ilmi Tampereen yliopiston psykologian laitoksen ja Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksesta.

Suomalaistutkimus saa hätkähdyttävää taustatukea kansainvälisistä tutkimuksista, joiden mukaan kuolleisuus on yhteydessä viheralueiden määrään: mitä enemmän viheraluetta, sitä pienempi on asukkaiden kokonaiskuolleisuus.

– Luontoalueet alentavat verenpainetta, sydämen sykettä ja stressihormoneja enemmän kuin kaupunkikeskustat, sanoo Tampereen yliopiston psykologian professori Kalevi Korpela, joka tutkii mielipaikkoja ja elvyttäviä ympäristöjä.

Lancet-tiedelehdessä raportoidun englantilaistutkimuksen mukaan viheralueet vähentävät kokonaiskuolleisuuden lisäksi myös sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Sama tutkimus osoittaa, että sosiaaliluokkien väliset kuolleisuuserot olivat pienempiä niillä asuinpaikoilla, missä oli enemmän viheralueita. Aineistona oli 40 miljoonaa brittiä, joiden kuolinsyitä tutkittiin viiden vuoden aikana.

Japanissa tehdyn tutkimuksen mukaan stressihormonit ja syöpää vastustavat proteiinit erittyvät vahvemmin luonnossa kävelyn kuin kaupunkikävelyn jälkeen.

Helsinkiläinen haluaa luontoon

Helsinkiläisten ja tamperelaisten mielipaikat löytyvät useimmiten metsä- ja luontokohteista, harvoin rakennetusta ympäristöstä. Metsien liikuntareiteillä koetaan vahvempaa elpymistä kuin puistoissa tai kaupunkikeskustojen katu- ja ulkoilutiloissa.

– Kaupungistumisesta huolimatta luonnolla on edelleen keskeinen merkitys asumiseen ja vapaa-aikaan liittyvissä toiveissa ja tarpeissa, kirjoittavat tuloksista raportoineet Kalevi Korpela ja Metsäntutkimuslaitoksen professori Liisa Tyrväinen.

Tutkimusaineisto kerättiin postikyselynä syksyllä 2005 Helsingissä ja Tampereella. Kyselyyn vastasi 1 273 asukasta.

Lähes puolella asukkaista lähialueen mielipaikka sijaitsi metsässä tai luonnossa. Viidenneksellä mielipaikka oli rakennetulla viheralueella. Myös rannat olivat suosittuja. Vähiten viheralueista mainintoja saivat liikuntaan tai harrastamiseen liittyvät kohteet. Rakennettu kaupunkiympäristö ei ollut suosittu.

Aidoiksi urbaaneiksi luokiteltiin viisi prosenttia helsinkiläistä ja tamperelaisista. Viidennes heistä oli aitoja luontoihmisiä. Loput sijoittuivat välimaastoon.

Omakotialue ei aina paras

Helsinkiläisille ja tamperelaisille tehty kysely paljasti, että tiiviisti rakennetut pientaloalueet kiinnostivat asukkaita aika vähän. Aitoja luontoihmisiä ne kiinnostivat kaikkein vähiten.

Pientaloalueiden idea osuu lähelle Matti Vanhasen Nurmijärvi-idylliä, joka todellisuudessa saattaakin tarkoittaa ahdasta pientaloaluetta kasvukeskusten ruuhkaisissa kehyskunnissa.

Korpela arvioi, että ihmiset pitävät tonttikokoja jo liian pieninä. Kaikki luontosuuntautuneet ryhmät nimittäin arvostivat väljästi rakennettuja pientaloalueita. Helsingin seudulla omakotitontit voivat olla jopa 300–400 neliötä, keskimäärin ehkä 500–600 neliötä. Perinteisillä alueilla kuten Tampereen Rautaharkossa, Petsamossa, Nekalassa ja Viinikassa tontit ovat yli tuhannen neliön.

– Pieni tontti poistaa oman pihan ja yksityisyyden tuntua. Kun istutukset ja pensaat ovat pieniä, voi nähdä koko alueen läpi. Syntyy vaikutelma, että se on kerrostaloalue, jossa ei ole yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Se mitä ihmiset omakotialueelta hakee on se, että on oma tupa ja oma lupa.

Omiksi elvyttäviksi paikoikseen Korpela nimeää oman puutarhan ja oman kodin ikkunanäkymän Tampereen Rautaharkossa.

– Meillä nyt sattuu olemaan vanha alue, missä tontti on 1 200 neliötä ja on vanhoja omenapuita. Se on selvästi se, mistä nautin. Sitä ikkunanäkymää sinne pihaan jään tuijottamaan aina vähäksi aikaa.

Viheralueprosentti tuntematon käsite

Korpela oli mukana arkkitehtitoimisto Helamaa-Heiskasen ryhmässä tekemässä ehdotusta Tampereen Ranta-Tampellan suunnitelmaksi. Ehdotus ei pärjännyt, mutta historiaan se saattoi jäädä sen vuoksi, että muista poiketen siihen oli laskettu mukaan viheralueprosentti.

Korpelalle paljastui, että viheralueprosentti oli kaavoittajille ja suunnittelijoille vähänkäytetty ja tuntematon käsite, vaikka siitä voi suoraan laskea asukkaiden terveysvaikutuksia.

Jos alueella on 10 prosenttia viheralueita, niin 15 prosenttia kokee huonoa terveyttä. Jos on 90 prosenttia viheraluetta, niin vain 10 prosenttia kokee huonoa terveyttä.

– Viiden prosenttiyksikön ero tarkoittaa sadan tuhannen asukkaan kaupungissa viiden tuhannen ihmisen terveyttä. Tampereella puhutaan vaikutuksista 10 000 ihmisen terveyteen, Korpela havainnollistaa.

Korpelan laskelman mukaan 16 prosenttiyksikön lisäys viheralueisiin vaikuttaa yhden prosenttiyksikön koettuun terveyteen.

– Tässä on selvä numeerinen suhde, jolla asian pystyy periaatteessa laskemaan, jos haluaa.

Pienet viheralueet puuttuvat Suomesta

Suomen asutus keskittyy kaupunkikeskuksiin, jotka rakennetaan entistäkin tiiviimmiksi. Kaupungit eivät hengitä.

– Kaupunkimetsät kuten Pyynikki on meillä aika hyvin ymmärretty, mutta pienimittakaavainen viherrakentaminen ei, Korpela huomauttaa.

Hän haluaa tuoda Suomeen pienipiirteiset viheralueet kuten liivintaskupuistot, vihreät katot ja seinät sekä viherkuvanveiston.

Elvyttäviä ympäristöjä pitäisi Korpelan mielestä tuoda korkean stressin paikkoihin kuten sairaaloihin, joiden vihersuunnittelusta on maailmalla hyviä esimerkkejä.

Pitkäniemen sairaalan alue kehityskohteena

Korpela on ollut yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston tutkijoiden kanssa kehittämässä Nokian Pitkäniemen sairaalan 26 hehtaarin kokoista aluetta. Toimintansa siellä on aloittanut viher- ja ympäristörakentamisen keskus Verte Oy. Rakennuksia saneerataan ja puistoaluetta entisöidään.

Pitkäniemessä toimii psykiatrinen sairaala, jonka potilaat ovat mukana puutarhojen ja pihojen suunnittelussa. Mielenterveyskuntoutujille on kehitetty yhteistyössä Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän kanssa ns. kuntouttavaa koulutusta puistopuutarhurin ammattiin. Korpela käy opiskelijoidensa kanssa vetämässä heille mielipaikka- ja rentoutusharjoituksia.

Verte Oy:n ajatuksena on elvyttää kouluista kadonnut viljelypalsta-ajatus siten, että Tampereen koulut saisivat Pitkäniemen pelloilta omat viljelypalstat biologian opetuksen tueksi.

Korpela on ollut rakentamassa yhteistyössä Metsäntutkimuslaitoksen kanssa elvyttävää metsäpolkua Ikaalisten kylpylän ympäristöön. Ihmisiä ohjataan taulujen avulla kiinnittämään huomiota luontoon ja hankkimaan elvyttäviä kokemuksia. Reitti avataan ensi keväänä.

– Tätä ei ole missään muualla maailmassa ja tämä tulee suoraan näistä  tutkimustuloksista. Kun me tiedetään tästä elpymisestä, niin nyt me kokeillaan, että voiko sitä vähän ohjata ja herättää ihmisen tietoisuutta.

Savanni on ihmisen miljöö

Korpela ei odota, että aina pitäisi vain elpyä ja kaikkialla pitäisi aina olla elvyttäviä ympäristöjä.

– Ihmisen touhu on tämmöistä termostaattia tai heiluriliikettä. Välillä on stressi ja sitten haetaan elpymistä. Kun on elvytty, niin sekin alkaa kyllästyttää ja tarvitaan taas haasteita ja uusia juttuja. Me mennään tilasta toiseen.

Evoluutioteorian mukaan savanni tai vesiympäristö sopivat ihmiselle parhaiten.

– Ihminen kokee hyvinä alueet, joissa eloon jääminen on todennäköistä ja tarjolla on vihreää kasvillisuutta ja vettä. Saa suojaa, voi nähdä tulematta nähdyksi ja voi syödä tulematta syödyksi, Korpela havainnollistaa.

Korpela testasi yhdessä Jari Hietasen kanssa ihmisten valmiuksia havaita ympäristön ja tunteiden välisiä yhteyksiä. Tulosten mukaan viherympäristö herättää valmiuden havaita positiivisia tunteita, mutta ankea kaupunkiympäristö herättää valmiuden havaita negatiivisia tunteita. Parkkihalliin vilkaisun jälkeen ihminen havaitsi kielteisiä tunteita, mutta luontomaiseman jälkeen hän näki nopeammin myönteisiä tunteita ihmisen kasvokuvasta.

Ihminen ei ehkä ole muuttunut savanniajoista, vaikka elinympäristö onkin aivan toinen. Kaupunkiympäristössä ärsykkeiden ja melun määrä voi mennä jo yli sietokyvyn ja tuottaa stressiä. Luonnossakin ihmisen piti silti olla valmis nopeisiin reaktioihin vihollista vastaan. Ero voi olla siinä, että nyt stressi on jatkuvaa eikä siitä pääse irti.

– Jos kaupunkielämä alkaa haitata luontaista aaltoliikettä niin, että me ei päästä rauhaan, niin se voi olla vastaan meidän biologista luolaihmistaustaa. Ehkä siinä voi olla se mekanismi, että syntyy elämäntapasairauksia. Stressi kumuloituu, tulee sydänkohtaus tai syöpä. Nämä ovat aika arvailuja, Korpela pohtii.

Elvyttävä näkymä kohti ikuisuutta

Stressin, elpymisen ja luonnon yhteyksistä avautuu laajoja, koko ihmisyyttä koskevia kysymyksiä.

– Luonto antaa ihmiselle perspektiiviä. Kun lähtee ulos ja näkee tähtiä, niin tajuaa, että tämmösessä isossa jutussa mä olen mukana ja mitä tämä kaikki merkitsee. Kyllä tämmöset henkisyyden ja pyhyyden kokemukset aika pian tulee luonnosta. Ne ovat ihmiselle siten käsittämättömiä, että tämä ei ole ihmisen tekemää. Ei tarvitse miettiä, että onko tämä ikuisuuden symboli, kun kattoo taivaalle ja näkee siinä ikuisuuteen ja äärettömyyteen.

Arkkitehtuuriakin voi ihailla, mutta luonto on elpymismielessä erilainen.

– Luonto on perimmältään ja pohjattomasti sellainen, että ihminen ei ymmärrä mitä tämä on ja mistä tämä kaikki on tullut ja mikä on meidän osa tässä kaikessa.

Teksti Heikki Laurinolli
Kuva Hannele Salmi