Suomesta puuttuu paluupolitiikka

Tutkija Tiina Kanninen yllättyi siitä, miten Suomi on jäänyt turvapaikanhakijoiden paluupolitiikassaan jälkeen muista Pohjoismaista.
Suomesta puuttuu turvapaikanhakijoiden systemaattinen paluupolitiikka. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet jäävät ilman tietoa paluun vaihtoehdoista.
– Minulle oli yllätys, että paluukysymys ei kuulu Suomessa kellekään, vaikka kielteisiä turvapaikkapäätöksiä annetaan hyvin paljon, sanoo tutkija Tiina Kanninen.
Paluupolitiikan puuttuminen tuli ilmi syksyllä käynnistyneestä Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tutkimushankkeesta, jossa vertaillaan pohjoismaisia paluukäytäntöjä. Lisäksi haastatellaan palautusuhan alla olevia tai palaamassa olevia alaikäisiä sekä nuoria miehiä, seksuaalivähemmistöjen edustajia ja yksinhuoltajanaisia.
Suomessa ei ole aiemmin juuri tutkittu paluupolitiikkaa tai paluun tukitoimia näin laajana kokonaisuutena. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe valmistuu joulukuussa 2009, jolloin julkaistaan selvitys pohjoismaisista käytännöistä. Haastattelututkimus ja suositukset paluun tukitoimiksi toteutetaan vuoden 2010 aikana.
Suomi jäljessä Pohjoismaista
Kanninen kertoo yllättyneensä jo tutkimuksen alussa siitä, miten Suomi on jäänyt paluupolitiikassaan jälkeen muista Pohjoismaista.
– Oli suorastaan sokeeraavaa havaita, että Ruotsissa on kokonaisvaltainen hallituksen esitys tästä asiasta jo vuodelta 1997 eli 12 vuotta sitten, kun Suomessa vasta nyt aletaan miettiä näitä asioita.
Kanninen harmittelee, että Suomessa kyllä seurataan pohjoismaista keskustelua ja tiukennetaan omia järjestelmiä, jos muut Pohjoismaat laittavat porttejaan kiinni. Toisinpäin ei mallia ilmeisesti oteta yhtä herkästi.
Suomessa maahanmuuttovirasto tekee turvapaikkapäätökset, mutta ei vastaa siitä, mitä turvapaikanhakijalle sen jälkeen tapahtuu. Ulkomaalaispoliisi panee toimeen päätökset, mutta paluupolitiikka ei ole heidänkään vastuualueettaan. Vastaanottokeskusten sosiaalityöntekijät keskittyvät turvapaikan saaneiden sopeuttamiseen.
– Kokonaislähestysmistapaa tähän kysymykseen ei ole. Se tuntuu olevan säkästä kiinni, millaisen kohtelun kielteisen päätöksen saanut hakija saa, Kanninen ihmettelee.
Dublin-tapaukset epäinhimillisiä
Turvapaikkahakemusten määrä on kovassa kasvussa. Tänä vuonna ennakoidaan jopa 6000 hakemuksen määrää, kun viime vuoden huippuluku oli noin 4000.
Tänä vuonna on syyskuun loppuun mennessä tehty noin 3000 turvapaikkapäätöstä, joista 60 prosenttia on kielteisiä. Näistä 64 prosenttia on ns. Dublin-päätöksiä, joissa hakija palautetaan siihen EU-maahan, josta hän on ensimmäistä kertaa hakenut turvapaikkaa.
Kanninen pitää Dublin-palautuksia ongelmallisina ihmisoikeuksien kannalta, koska monissa Etelä-Euroopan maissa turvapaikanhakijoiden kohtelu on hyvin epäinhimillistä.
– He eivät saa oikeudenmukaista käsittelyä, ei ole tulkkeja ja vastanottokeskukset ovat niin täynnä, että asutaan kadulla. Keskuksissa on lisäksi paljon väkivaltaa, Kanninen luettelee.
Dublinin sopimuksen mukaan turvapaikanhakijoita tulisi kohdella yhtäläisesti kaikissa EU-maissa. Suomessa on paljon Dublin-tapauksia, koska tänne tullaan usein muiden EU-maiden kautta.
Kanninen pitää ongelmana sitä, että Euroopan unionin paluurahaston rahoittamien tutkimushankkeiden kohdemaita ovat EU:n ulkopuoliset niin sanotut kolmannet maat kuten Afganistan ja Irak.
– Jos paluun tukitoimia kehitetään, niin kannattaisi siivota myös oma hiekkalaatikko, että se paluu EU:n sisällä olisi turvallista ja ihmisoikeuksien mukaista.
Yksin tulleita alaikäisiä palautetaan Suomesta harvoin EU:n ulkopuolelle. Heidän määränsä on kovassa kasvussa, tänä vuonna heitä tuli 448. Eniten alaikäisiä tulijoita on Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Turvapaikanhakijoista vain noin neljännes on vuosittain naisia.
Turvapaikanhakijat ja turvapaikkapäätökset 2005–2009
| Vuosi | Hakijat | Myönteiset päätökset | Kielteiset päätökset | Rauenneet |
| 2005 | 3574 | 597 | 2472 | 370 |
| 2006 | 2324 | 618 | 1481 | 287 |
| 2007 | 1505 | 860 | 961 | 135 |
| 2008 | 4035 | 785 | 1011 | 199 |
| 2009 | 4279 | 935 | 1807 | 257 |
(Vuoden 2009 luvuissa 30.9. mennessä tehdyt turvapaikkapäätökset)
Lähde: Maahanmuuttovirasto
Teksti Heikki Laurinolli
Kuva Touko Hujanen






