11-vuotiaat hallitsevat maailmaa

Touko Hujanen

Touko Hujanen

On olemassa yksi ihminen, joka ei koskaan vanhene. Hän on ikuisesti yksitoista vuotta vanha. Hän on DJ Tumu 89. Tumu, alias Tuomas Suominen, oli suurimmassa loistossaan noin yhdeksän vuotta sitten. Rap-supernova Tumun barbaarit posse edusti kaikkea sitä, mikä loisti universumin keskipisteessä kaikkein kirkkaimpana.

Tumu oli tärkein yksittäinen ihminen, tai ihmisen symboli, jonka yläasteella tunsimme. Tumun tiesivät kaikki. Hän oli ensimmäisiä todellisia nettisensaatioita. Pullaposkinen takatukkapoika, hevari, helvetin enkeli, räppäri, hoppari, imaginääristen katujen kasvatti, joka istui olohuoneen tietokonepöydän ääressä hymyilemässä herttaista, enteilevää hymyään. Odotimme spastisessa horkassa, mitä uutta ja ihmeellistä Tumu keksisi. Yhtäkkiä hän katosi.

Tumu oli ensimmäinen yksitoistavuotias, joka hallitsi nettiä miten halusi, mutta ei missään nimessä viimeinen. Tumuja tuli lisää. Nykyään yksitoistavuotiaat mellastavat populaarikulttuurimme ytimessä. He ovat ensimmäisenä siellä, missä tapahtuu.

Viime vuonna 11-vuotiaiden anonyymi organismi nosti kaikkeuden keskipisteeseen ”kahen kilon siian”. Syksyllä 2009 kuulin bussissa kahden yli 50-vuotiaan keskustelevan kahden kilon siiasta jonakin uutena ihmeellisenä juttuna. Tämä tapahtui siis puolitoista vuotta alkuperäisen ilmiön puhjettua. Aikuisille ihmisille tippuu yksitoistavuotiaiden mobilisoimista meemeistä vain rippeitä, ja vuosia myöhemmin he yrittävät arvailla, mistä on kyse.

11-vuotiaat eivät itse tuota substanssia. He muokkaavat ja jalostavat jo olemassa olevaa. He ovat kulttuuriin kuumassa ytimessä sykkivä kaiken murskaava dynamo, kaikkeuden kasvottomia tiskijukkia, jotka pyörittävät todellisuutta kuin 12 tuuman LP-levyä. Hyvänä esimerkkinä tästä prosessista toimii niin sanottu salkkari-remixskene, jossa leikkaillaan yhteen palasia Salatut elämät -sarjasta uusiksi teoksiksi.

Nimimerkki Faidon puhuu salkkari-remixskenen ilmaisullisesta kehityksestä multigrainknackebrod-blogissa 6.9.2009:

”Eka niitä tehtiin tosi formaalisti, anonyymisti, melkeen kun jotain keskiajan taidetta. Sit alko romanttinen kausi, tekijät signeeras teoksensa, muodostui faniyhteisöjä, narratiiveja, joissa rikottiin aiempaa formalismia, yhdistettiin salkkarit mm. starwarsiin, lotriin, siikaan, hokkaseen, ties mihin. Keinovalikoima alko kasvaa. Nykysin aletaan lähentyä postmodernia aikakautta, tai siis ollaan siinä jo, näiden keinojen esiinmurtautumisen myötä… tää skene on ylittänyt myös uutiskynnyksen. Esko Koveron, ehkä tunnetuimman ja pitkäaikasimman salkkarinäyttelijän (hahmona Ismo), haastatteluissa on kyselty, mitä se aattelee näistä internetin videoista, joita on jo satoja ellei tuhansia.”

Salkkari-remixskenestä käydään ontologista keskustelua useilla nettisivuilla. Faidonin analyysiin on vastannut nimimerkki Kuihtuma 7.9.2009:

”Ismo-”kultti” on myös aika jännä juttu, ja havaintojeni mukaan sitä fanitetaan laajemmin myös ton 13–17-v. pojat ryhmän ulkopuolella. Kesän festareilla käveli vastaan useampi hipsterlokeroitava n. 25-v. mies, jolla oli Ismon kuvalla varustettu KIITOS 19:30–20:00 -paita. Nää samat tyypithän tykkää käyttää myös ”marginaalisempien” sarjakuvahahmojen merchandise-paitoja (esim. Aquaman on suosittu), joten Ismo on tavallaan korotettu niitten kaanoniin. Ns. hipsterit on kyllä vasta seuraavaa sukupolvea, eivätkä itse yleensä luo ilmiöitä ja liittyvät mukaan vasta postmodernin vaiheen alkaessa.”

Kuihtuma viittaa mainitsemaani kulttuurihierarkiaan todetessaan, että ”hipsterit on kyllä vasta seuraavaa sukupolvea, eivätkä itse yleensä luo ilmiöitä”. Tämä tarkoittaa sitä, että 11-vuotiailta kulttuurilliset leivänmurut ovat tippuneet 25-vuotiaille. 25-vuotiaat toimivat katalyytteinä aikuisten ja 11-vuotiaiden välillä. 25-vuotiaiden t-paidoista 35-vuotiaat voivat arvailla 11-vuotiaiden juttuja. 35-vuotiaiden sekaviin arvauksiin perustuvista puheista 50-vuotiaat voivat arvailla bussissa, mistä maailmassa on kyse.