Vieras elementti tiedeyliopistolle

Opettajankoulutusta on annettu Hämeenlinnassa jo 90 vuotta. Kuvassa Hämeenlinnan seminaarin kotiseutuopin tunti 1930-luvulla.

Opettajankoulutusta on annettu Hämeenlinnassa jo 90 vuotta. Kuvassa Hämeenlinnan seminaarin kotiseutuopin tunti 1930-luvulla. Kuva HOKL:n arkisto.

Käytännöllinen opettajankoulutus on ollut vieras elementti tieteentekoon suuntautuneelle yliopistoväelle varsinkin viime vuosisadan puolella. Ei tämä vierastaminen ole tyystin poissa tälläkään vuosituhannella. Tulos- ja laatupisteytykset ovat samat opetuspainotteisilla kuin teoreettisilla laitoksilla. Viimeksi kolme vuotta sitten oltiin siirtämässä luokanopettajakoulutusta Tampereelle Hämeenlinnasta, jossa sitä on pystytty kehittämään jatkuvasti. Nyt syksyllä 2009 Hämeenlinnassa juhlitaan 90-vuotiasta opettajankoulutusta.


Alakoulun pääkaupunki

Etelä-Suomen läänin pääkaupungilla Hämeenlinnalla oli pääkaupunkistatus jo 1920–1940-luvuilla, joskin silloin epävirallisesti. Kaupunkia kutsuttiin tuolloin ”alakoulun pääkaupungiksi”, ja sinne suunniteltiin 1940-luvun lopulla alaluokkien opetuksen opistoa ja myös opettajakorkeakoulua, joka olisi huolehtinut erityisesti alakansakoulunopettajien jatko-opinnoista. Sellaisia ei kuitenkaan perustettu, mutta kolme vuosikymmentä myöhemmin, syksyllä 1974 Hämeenlinnasta tuli kuin tulikin yliopistokaupunki. Paikkakunnalla vuodesta 1919 alkaen toiminut opettajaseminaari lakkautettiin vuonna 1974, jolloin perustettiin Tampereen yliopiston filiaalina Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos.

Vuonna 1930 valmistunut seminaarirakennus on yhä opettajankoulutuksen käytössä. Kuvassa esi- ja alkuopetuksen sivuaineopiskelijat yhteisessä aamunavauksessa normaalikoulun ekaluokkalaisten kanssa 2000-luvun alussa. Kuva Tuula Hyyrö.

Vuonna 1930 valmistunut seminaarirakennus on yhä opettajankoulutuksen käytössä. Kuvassa esi- ja alkuopetuksen sivuaineopiskelijat yhteisessä aamunavauksessa normaalikoulun ekaluokkalaisten kanssa 2000-luvun alussa. Kuva Tuula Hyyrö.

Opettajainvalmistuksen aatteista Hämeenlinna lähiseutuineen tunnetaan kyllä aina 1800-luvulta alkaen. Jo ennen Cygnaeuksen aikoja pestalozzilaisen suunnan esitaistelija O. H. Gripenberg perusti vuonna 1812 Hämeenlinnaan  kasvatuslaitoksen, jonka hän siirsi Porin kautta Sääksmäen Voipaalaan. Gripenberg suunnitteli myös seminaarin ja normaalikoulun perustamista Voipaalaan. Koulukomissio liitti kuitenkin esityksen ad acta -asiakirjoihin, eikä koulun opettajan Ulricinkaan uudistamalle esitykselle käynyt sen paremmin. Normaalilyseo saatiin kyllä Hämeenlinnaan sitten, kun vuonna 1867 kaupungissa aloitti Helsingin ruotsinkielisen normaalilyseon suomenkielinen osasto. 1880-luvun lopulla tämä koulutus siirrettiin Helsinkiin, ja vapautuneissa tiloissa aloitti vuonna 1890 J. H. Tuhkasen yksivuotinen ja yksityinen kierto- eli pikkukouluseminaari. Seminaarista sai vuonna 1891–1919 päästötodistuksen 1182 naista ja 123 miestä.

Jo ennen Suomen itsenäistymistä ryhdyttiin Hämeenlinnassa puuhaamaan kaksivuotista alkukouluseminaaria, jolloin perustettiin Hämeenlinnan Seminaari Oy -niminen yhtymä, joka myi 50 markan hintaisia osakekirjoja. Näin tahdottiin turvata se, että tulevaisuudessa kaupunkiin olisi saatu suunnitelmissa oleva valtion alkukouluseminaari. Polku, joka sittemmin johti seminaarin perustamiseen, ei ollut kuitenkaan yksioikoinen, koska Länsi-Suomeen perustettavaa seminaaria ei valtiovalta halunnut sijoittaa lainkaan Hämeenlinnaan. Opetusministerinä tuolloin toimineella Setälällä oli tarkoitus saada seminaari kotimaakuntaansa Satakuntaan. Hämeenlinnaa oli esitetty jo edellisvuosisadan lopulla kaksi kertaa seminaaripaikkakunnaksi, mutta kaupunki oli hävinnyt kilvan molemmilla kerroilla, koska sillä ei senaatin mielestä ollut sosiaalista miljöötä, mikä tarkoitti sitä, että garnisonikaupunkina Hämeenlinna oli siveetön koulukaupunki naisoppilaille. Alkukouluseminaarinkin esteenä oli juuri tuo oletettu sotaväen turmeleva vaikutus.

Tarkastaja Aukusti Salo sai vuoden 1919 alussa tehtäväkseen etsiä tarkastuspiirinsä alueelta alkukouluseminaarille suojia, joita Salo etsi ensin Hyvinkäältä. Kun niitä ei mistään muualta löytynyt, Salo sinnikkäästi esitti Hämeenlinnaa ja vetosi: ”Ellei seminaaria saada nyt kaupunkiin, niin voi käydä hyvin niin, että toinen paikkakunta sen sieppaa nyt ja ainiaaksi.” Kaupunki tarjosikin oppilaitokselle keväällä 1919 vuokratiloja ja päätti myös lahjoittaa seminaarille tontin Kaurialasta. Valtiovalta suostui tähän, ja seminaarin avajaisia vietettiin 25.8.1919 Myllymäen koulutalossa. Avajaispuheessaan kouluneuvos Franssila totesi: ”Se, että Hämeenlinnasta tuli alkukouluseminaarin toimipaikka, ei ollut tulos syvällisestä harkinnasta. Käytännön pakko siihen vei.” Positiivisena puolena kouluneuvos näki Hämeenlinnassa olevan sen, että kaupunki oli vanha sivistyskaupunki, jolla oli arvokkaat traditionsa, erinomaiset ”liikesuhteet”, sen ympäristö sekä varallisuudessa että henkisessä kehityksessä oli ensimmäisiä Suomessa. Pääkaupungin läheisyyttäkin Franssila piti etuna seminaarille. Lahjoitustontille valmistui vuonna 1930 ajanmukainen, pääkaupunkiseudulla jopa kadehdittu seminaaritalo, jonka seinässä nykyisin on Tampereen yliopiston nimikilpi.      


Maakunta torjui siirron Tampereelle

Johtajansa Aukusti Salon määrätietoisella ohjauksella kehittyi naisoppilaille tarkoitettu kaksivuotinen alkukoulu/alakansakouluseminaari, joka valmisti modernien periaatteiden mukaan kasvatettuja opettajia. Seminaari levitti valmistamiensa opettajien mukana alakoulun uusia opetusmenetelmiä pitkin Suomenmaata. Suurelta osalta on Salon seminaarin ansioksi luettava alakoulujemme korkea taso ja sen myötä kansan ja koulun lähentyminen toisiinsa. Koulu-uudistuksen seurauksena alakansakouluseminaarit lakkasivat kuitenkin sodan jälkeen, ja Hämeenlinnan seminaari muutettiin vuonna 1947 yläkansakouluseminaariksi naisia varten. Miehiä kampuksella näkyi jo vuosina 1959–1968, jolloin seminaarissa valmistettiin myös kansalaiskoulun opettajia. Tänä ajanjaksona laitosta kutsuttiin ”opettajien jatkokoulutuksen korkeakouluksi”.

Todellisesta korkeakoulusta Hämeenlinna sai sittemmin taistella koululaitoksen rakenteen uudistamisen yhteydessä. Kansakoulunopettajien koulutus muutettiin maassamme 1960-luvun lopussa peruskoulun luokanopettajakoulutukseksi. Seminaarit lakkautettiin. Hämeenlinnassa opiskelijoista tuli korkeakouluopiskelijoita 1.8.1974. Rehtori Isosaarelle lankesi raskas liittämistehtävä, joka vaati työtä ja neuvokkuutta. Luokanopettajakoulutus kun olisi haluttu siirtää Hämeenlinnasta Tampereelle. Kaupungin ja maakunnan myötätuella opettajankoulutus sai jäädä silloin, kuten muutaman muuttovaateen jälkeen myöhemminkin, Hämeenlinnaan. Syksyllä 1979 alkanut uudenmuotoinen luokanopettajakoulutus on tuottanut mittavan määrän maistereita yliopistolle.

Sopii toivoa, ettei laitoksen pitkä ja vankka alkuopetuspohja tyystin unohtuisi HOKL:ssa, jossa tänä lukuvuonna on kyseisen lehtorin virka säästöjen jäädyttämä. Yhä edelleen ”alkuopetuksen vainiolle on saatava omia varsinaisia työntekijöitä, erikoisen ammattivalmistuksen saaneita opettajia”, kuten ”alkuopetuksen isän” nimen saanut Aukusti Salokin jo aikoinaan vaati.   

Teksti Tuula Hyyrö

Kirjoittaja jäi äsken eläkkeelle Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Hämeenlinnan toimipaikasta.