Tahroja runoilijan siivessä

Promootiorunoilija Viljo Kajava peitteli Saksa-yhteyksiään

Viljo Kajava kutsuttiin Tampereen yliopiston edeltäjän YKK:n vuoden 1965 promootiorunoilijaksi. Kuvassa runoilijan rinnalla rouva Inkeri Kajava.

Viljo Kajava kutsuttiin Tampereen yliopiston edeltäjän YKK:n vuoden 1965 promootiorunoilijaksi. Kuvassa runoilijan rinnalla rouva Inkeri Kajava.

Siivekkäät seuraavat Viljo Kajavan (1909–98) yli kuuden vuosikymmenen lyyrikontaivalta. Kajava varttui Tampereen Kaakinmaalla kolmen tehtaan – Klingendahlin, Pyynikin kaljatehtaan ja naulatehtaan – varjossa.

Työväenpunaisia, sinivalkoisia tai ruotsinkeltaisia sulkiaan ei itseään arkana pitänyt Kaakinmaan kaakattaja kätkenyt. Sen sijaan jatkosodan saksanruskea siipihöyhen värähtää vain parissa säkeessä, muistelmissa ei lainkaan.

Kajava ihaili lukiolaisena Mika Waltaria, ja tulenkantajien 30-luvun nuotiolle hän kulki kera Tapiovaaran veljesten, Nyrkin ja Tapion. Kajava toimitti myös Erkki Valan vasemmalle reivaamaa Tulenkantaja-lehteä.

Talvisodan alla punasulkainen kiilalainen liihottaa kohti sinivalkoisempaa isänmaata. Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon -teoksessaan (1947) leiriä vaihtava lyyrikko kertoo eläneensä erään nuoruuden illuusionsa loppuun.

Alipainoisena ruotuväestä raakattu runoilija saa Waltarin välittämän kutsun Finlandia-uutistoimiston talvisodan propagandajoukkoihin. Välirauhan aikana runoratsu suorittaa asevelvollisuuden viestijoukoissa. Jatkosodassa runoilija kantaa kynää Ilmari Turjan ja Martti Haavion komentelemissa tk-joukoissa. Pian Kajava saa kutsun suomalais-saksalaista veljeyttä korostavan Aseveli-lehden toimittajaksi. Kiilalaiset Arvo Turtiainen, Raoul Palmgren ja Elvi Sinervo kutsutaan puolestaan vankilaan.

Talvisodan hengessä jatkosotaa varten perustettu Aseveliliitto hitsasi suomalaisia yhteen työantajien varoilla, niin kotirintamalla kuin etulinjassa, Saksan sateenvarjon alla. Aseveli-lehdissä iivanat seisovat kannessa tassut pystyssä, pilapiirroksessa ryssä kärsii saksalaisten pihtihyökkäyksen puristuksessa, Hitler valaisee uutta Eurooppaa, Stalin ja Molotov ovat perkeleestä. Vapaat linnut horisonttiin kadottanut toimittaja Kajava kirjoittaa Aseveljeen määrämittaisia propagandavärssyjä.


Kajavankin siipi ruskettuu

Kun Euroopan kirjailijaliitto (Europäische Schriftsteller-Vereinigung, ESV) perustettiin syksyllä 1941 Weimarissa, ei V. A. Koskenniemeä tarvinnut suostutella liiton varapuheenjohtajaksi.

– ESV julkaisi maailmankirjallisuutta ruskeissa kansissa. Thomas Mann piti liiton puheenjohtajaksi suostunutta saksalaiskirjailija Hans Carossaa raukkana, kertoo Freiburgin yliopiston kirjallisuuden professori Frank-Rutger Haussmann.

Haussmannin tutkimus Euroopan kirjailijaliitosta sisältää tietoja osastoista, joita on perustettu kuuteentoista eri veljesmaahan, yhtenä Suomi. Suomen osastoon kuului nelisenkymmentä kirjailijaa, joista viisitoista oli suomenruotsalaisia. Puheenjohtajana toimi Arvi Kivimaa.

– Kajava kuului johtokuntaan. Hänen nimensä esiintyy tutkimuksessani kahdesti. Suomalaista ja suomenruotsalaista osastoa käsittelevän luvun viitteessä kerron aiemmin vasemmistointellektuellien Kiila-järjestöön kuuluneen Kajavan osallistuneen ESV:n toimintaan. Kajavan nimi oli myös painettu Goebbelsin vuonna 1942 isännöimän banketin pöytäjärjestykseen, tarkentaa Haussmann sähköpostitse.

Kajava osallistui Weimarin kirjailijakokoukseen lokakuussa 1942. Muita suomalaisia olivat Waltari, Maila Talvio, Örnulf Tigerstedt, Tito Colliander sekä Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Yrjö Soini. Hitler oli tuolloin valtansa huipulla.

Kajava muistelee silmiinpistävän suppeasti Weimarin kokousta ja vaikenee Euroopan kirjailijaliitosta. Hänen mielestään Weimariin osallistuneet suomalaiset eivät osoittaneet minkäänlaisia poliittisia intohimoja. Aseveli-lehteenkään ei Kajava Weimarista kirjoittanut.

Kirjallisuustutkija Pertti Lassilan mielestä valtaosa suomalaisista kirjailijoista, muutkin kuin vasemmistolaiset, katsoivat tuolloin kauhistuen ja inhoten Saksaa.

 – Maata ihailivat eniten ne kirjailijat, jotka tuolloin ja myöhemmin ylistivät ihmisyyden, eurooppalaisen kulttuurin ja humanismin ihanteita: Kivimaa, Koskenniemi ja Waltari. Jos Saksa olisi voittanut sodan, heitä olisi odottanut menestys ja arvonanto, sillä he olivat pukeneet keisarin kauniisti, Lassila kirjoittaa esseeteoksessaan Keisarin kankurit.


Kotimaa poltti sodan jälkeen

Aseveliliitto, jota valvontakomissio piti fasistisena järjestönä, lakkautettiin sodan jälkeen. Aseveli-lehteä vuodet 1941–44 toimittanut Kajava saattoi tuntea kotimaan polttavan koipiaan. Päällimmäisenä huolena Kajavilla oli kuitenkin pelko, että pariskunnan adoptoima isätön ja äiditön inkeriläistyttö palautettaisiin Neuvostoliittoon. Tammikuussa 1945 Inkeri-puoliso lykkikin kera parivuotisen tyttären potkukelkalla Torniosta Ruotsin puolelle Haaparantaan.

Kotimaahan vielä jäänyt hermoheikko, juopottelevakin, runoilija hakeutui Kammion parantolaan, jossa jatkosodan aikana myös Sillanpää ja Waltari parantelivat vointiaan. Marraskuussa runoilijakin muutti Ruotsiin.

Vaikka muuttolintu kiistää lähteneensä poliittisista syistä, niin ne saattoivat kuitenkin tuntua taustalla, katsoo Kai Laitinen Rivien välit -teoksessaan (1976). Kirjallisuuden professorin mukaan Kajavan henkilökohtainen kriisi ja umpikuja välittyvät myös Suljetuin silmin -kokoelmasta (1946), jota Laitinen pitää runoilijan tuotannon aallonpohjana. Länsinaapurissa muuttolintu julkaisi ruotsiksi kaksi kokoelmaa – unohtamatta siivekkäitään: Till havets fåglar ja Någonstans.


Muuttolinnun voitollinen paluu

Tasan kolmen vuoden kuluttua, marraskuussa 1948, Kajava palasi Suomeen sosiaalidemokraattisen vaikuttajan Arvo Paasivuoren hoputtamana. Siivitetyt kädet -kokoelma (1949) osoitti arvostelijoiden mukaan muuttolinnun palanneen voitollisesti. Pian Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ilmari Turja pestasi Kajavan lehden toimitussihteeriksi.

Kekkosen hirmuisen pitkän presidenttikauden alussa, vuonna 1956, Kajava pesii jälleen Kiilassa: sen 20-vuotisalbumissa ilmestyy novelli Lintukauppias! Samana vuonna lyyrikko saa ensi kertaa jaettavan Eino Leino -palkinnon ja pokkaa seuraavana vuonna UKK:lle Linnan juhlissa. Vuonna 1958 Kajava vierailee Suomen kirjailijaliiton ryhmässä Neuvostoliitossa.

Verevä Tampereen runot (1966) palaa Kaakinmaan punaiseen pesään. Vallilan rapsodiassaan (1972) ikääntyvä lyyrikko jo huokaisee ”ettei taistelulipusta ole jäljellä muuta kuin punainen verho keittiön ikkunassa”. Vuonna 1965 runomestari kirjoitti Tampereen yliopiston maistereille promootiorunon. Sitä katederilta lukiessaan – kunniatohtorin hattu päässään istuneen Väinö Linnan kuullen – muistaa vuoden 1931 valkolakki  äkkiä lukemisen tuottaneen vaikeuksia hänen isoisälleen. Vuoden 1975 opiskelijana tunnistin Kajavan yliopistolta filosofian kunniatohtorin hattu päässään.

Teksti Esa Aallas
Kuva Tampereen yliopiston arkisto


Lähteitä:

  • Die finnische und die finnlandswedisce Landesgruppe -luku teoksessa Frank-Rutger Haussmann: Dichte, Dichter, tage nicht! Europäische Schriftsteller-Vereinigung in Weimar 1941-48. Klosterman 2004.
  • Viljo Kajava, aika rakastaa, aika laulaa. Runoilija muistelee. Toim. Kristiina Lyytinen. Otava 1990.
  • Kajavan runokokoelmia 1935-1996
  • Aseveli-lehden vuosikerrat 1941-44 (1-3.45)