Vähemmistöjen oma ääni esiin

    Kenialainen Joseph Owindi on ensimmäinen Tampereen yliopistosta valmistunut afrikkalainen. Kokemuksistaan Suomessa hän kirjoitti kirjan Kato kato nekru.

    Kenialainen Joseph Owindi on ensimmäinen Tampereen yliopistosta valmistunut afrikkalainen. Kokemuksistaan Suomessa hän kirjoitti kirjan Kato kato nekru.

    – Afrikkaa ja afrikkalaisia käsittelevä tieto, olipa kyse tietokirjallisuudesta tai mediasta, on yleensä jollain lailla negatiivista. Tämä pätee myös tietoomme Suomen afrikkalaisista. Usein maahanmuuttajista puhuttaessa keskitytään lähinnä pakolaiskysymyksiin ja kotoutumisongelmiin. Monet haastattelemistani Suomen afrikkalaisista sanovat, että tämän täytyy muuttua jotenkin, koska se ei ole koko tarina, sanoo sosiaaliantropologian yliassistentti Anna Rastas.

    Rastas tutkii tietokirjallisuutta, joka kuvaa Afrikkaa, afrikkalaisuutta sekä suomalaisten ja afrikkalaisten kohtaamisia. Tutkimuksen kohteena on myös se, miten suomalaisessa tietokirjallisuudessa kuvataan ja otetaan huomioon erilaisten vähemmistöjen olemassaolo ja asema Suomessa.

    Kesällä Rastaalla oli mahdollisuus tavata kenialainen Joseph Owindi, joka on ensimmäinen Tampereen yliopistosta valmistunut afrikkalainen. Vuonna 1971 valmistunut Owindi alkoi opiskeluaikanaan kirjoittaa kirjaa kokemuksistaan Suomessa, ja sai kirjansa päätökseen Keniaan palattuaan. Owindin kirja Kato kato nekru ilmestyi vuonna 1972.


    Mitä meistä ajatellaan?

    Owindin kirja on osa Rastaan tutkimusaineistoa. Projektissa on kartoitettu laajasti suomalaisen tietokirjallisuuden eri alalajeja ja tutkittu, millaisena Afrikka ja afrikkalaiset niissä esitetään. Sellaisia kirjoja, joissa Suomen afrikkalaiset itse kirjoittavat kokemuksistaan, ei ole paljon, joten Owindin kirja on edelleen ainutlaatuinen.

    – Suomalaiset pyysivät minua kertomaan mielipiteeni heistä, joten sen tein. Suomalaisia kiinnosti, mitä muut, ja erityisesti afrikkalaiset, heistä ajattelevat, koska heillä ei ymmärrettävästikään ollut kontakteja afrikkalaisten kanssa, kertoo Owindi

    – Silloin myös suomalaisten tiedot Keniasta ja muista Afrikan maista olivat hyvin alkeellista. Minulta kysyttiin, että asutteko puissa tai tuletteko viidakosta, mistä saatte vaatteenne ja sellaisia hassuja kysymyksiä. Siihen aikaan sanomalehdetkään eivät juuri kertoneet Afrikasta. Ne valitsivat sensaatioaiheita, sotia tai nälänhätää. Suomalaiset lukivat sitä ja muodostivat mielipiteensä. Kirjallani halusin myös korjata suomalaisten käsityksiä Afrikasta ja afrikkalaisista, Owindi jatkaa.


    Afrikkalaisena Suomessa

    Joseph Owindi tuli Suomeen vuonna 1963 opiskelemaan Viittakiven opistoon. Owindi opiskeli myös Helsingin yliopistossa, mutta vuosiksi 1966–71 hän sai Ylioppilaskuntien liiton stipendin opiskellakseen Tampereen yliopistossa. Owindin pääaineena Tampereella oli sosiologia. Ulkomaalaisia opiskelijoita ei Tampereella tuolloin juuri ollut, ja Owindi oli ainoa afrikkalainen. Helsingissä asui kuitenkin muutamia afrikkalaisia, joihin Owindi piti yhteyttä. Kirjassaan Owindi kuvaa opiskeluaikansa Suomea ja suomalaisia: suomalaisten välinpitämättömyyttä ja rasismia, välillä ystävällisyyttäkin.

    Owindille oli alusta asti selvää, että hän haluaa opintojensa jälkeen palata takaisin kotimaahansa, ja niin hän tekikin. Työuransa ajan Owindi asui Nairobissa ja työskenteli kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa. Nyt hän viettää eläkepäiviään Kenian maaseudulla Kitalessa.


    Suomen afrikkalaisten historia kirjoittamatta

    Vähemmistöjen tutkimus on voimakkaasti kasvava tutkimusalue. Rastaan mukaan monissa Euroopan maissa on meneillään tutkimusprojekteja afrikkalaisten historiasta Euroopassa. Myös Owindin Suomen vierailu liittyi kahteen afrikkalaisten historiaa Suomessa käsittelevään dokumenttiprojektiin.

    Tietokirjojen Afrikka Suomessa -tutkimusprojektissa halutaan selvittää, millaisia eettisiä ja poliittisia kysymyksiä voi liittyä vähemmistöjen elämän ja historian tutkimiseen ja kuvaamiseen. Kuka esimerkiksi voisi kirjoittaa Suomen afrikkalaisten historian?

    – Totta kai olisi hyvä, jos sen kirjoittaisi afrikkalainen itse, mutta sen voisi kirjoittaa myös joku, joka voi myötäelää ja tuntea empatiaa afrikkalaisia ihmisiä kohtaan. Ehkä se voisi olla yhteisprojekti Suomessa asuvien afrikkalaisten ja suomalaisten kesken, visioi Owindi.


    Vähemmistöjen ääni esiin

    Mistä sitten johtuu, että Suomen afrikkalaiset eivät ole kirjoittaneet enempää kokemuksistaan?

    – Afrikkalaistaustaisia tutkijoita on Suomessa kaiken kaikkiaan aika vähän, eivätkä he välttämättä ole ammatillisesti kiinnostuneita juuri näistä kysymyksistä, sanoo Rastas.

    Rastaan mukaan tilanne voi kuitenkin muuttua. Viime keväänä perustettiin African diaspora in Finland -tutkijaverkosto, jota Rastas koordinoi yhdessä Ghanasta Suomeen asettuneen kollegansa kanssa. Monet afrikkalaisten järjestöt Suomessa pitävät oman historiansa kirjoittamista tärkeänä, mutta he tarvitsevat apua projektin toteuttamiseen.

    Owindi muistuttaa myös, että erilaisista lukemiskulttuureista tulevien ei välttämättä ole helppo ryhtyä kirjailijoiksi.

    – Lukemiskulttuuri Keniassa on hyvin alhainen verrattuna esimerkiksi Suomeen. Useimmat ihmiset eivät osaa tai halua lukea koulujensa jälkeen. Kirjoja on huonosti saatavilla, ja ne ovat myös kalliita, kertoo Owindi.

     Teksti ja kuva Silja Hjerppe