Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Kollektiivista pelkoa pitää hallita

Johtajuus, valta ja pelko -hankkeen tutkijan Anne Kosken mukaan pelolla on pitkä historia poliittisessa johtajuudessa.

– Aikaisemmin esimerkiksi Thomas Hobbes ajatteli, että yhteiskuntarauha ylipäätään ei ole mahdollinen ilman, että poliitikot tietoisesti ja kollektiivisesti pitävät pelon ilmapiiriä yllä, koska kansalaiset eivät ilman sisällissodan pelkoa osaa kunnioittaa poliittista järjestelmää riittävästi, kertoo Koski.

Vaikeita poliittisia kysymyksiä saatetaan saada yhteiskunnassa helpommin läpi, jos ne pystytään esittämään kriisikehyksessä, eli vastauksena johonkin olemassa olevaan kriisiin.

– Pelon ilmapiiri voidaan rakentaa ikään kuin tarkoituksella erityisesti silloin, kun pyritään vaikuttamaan talouden institutionaalisiin ehtoihin. Poliittisia päätöksiä voidaan sitten tarjota ratkaisuna syntyneeseen kriisiin, sanoo Koski.

Kosken mukaan poliitikkojen ja yritysten lisäksi pelkoa käyttävät hyväkseen kansalaisliikkeet.

– Ei ympäristöliike olisi sellainen yhteiskunnallinen liike, jos ei se olisi jo pitkään käyttänyt hyödykseen esimerkiksi ilmastonmuutosta ja ennusteita siitä huonosta, pelottavasta tulevaisuudesta. Näkisin, että aika moni ja monentasoinen yhteiskunnallinen toiminta käyttää ja lietsoo itse pelkoa yrittäessään ymmärtää jotain ilmiötä.


Lamapuheilla ei lietsota pelkoa

Laman aikana on tärkeää, että valtiovalta ei lietso pelkoa.

– Pelko aiheuttaa mielellään ketjureaktioita, eli se siirtyy, kasvaa ja uhkaa ryöstäytyä käsistä. Jos ajattelee esimerkiksi lamapuheita, niin pahimmat kerrannaisvaikutukset voidaan yrittää estää varovaisilla puheilla, ja siihen valtiovalta tällä hetkellä näyttäisi pyrkivänkin. Se ainakin yrittää väittää meille, että 1990-luvun lamasta on opittu, ja nyt tehdään asioita toisin, ettei käy niin kuin silloin. Tietysti nykyisen finanssikriisin syykin on eri kuin 90-luvulla, koska syyt ovat nyt kansainvälisissä markkinoissa, pohtii Koski.

– Koko ajan nähdään poliitikkojen ja joidenkin talouselämän toimijoiden yritystä hallita pelkoa, että se ei riistäydy käsistä. Poliitikkojen hallitsematonta puhetta tai pelon lietsontaa en ole havainnut, mutta media tekee sitä kyllä. Jos ei mikään taloudellinen tutkimuslaitos tai joku virallinen taho julkaise ennustetta siitä, koska tämä lama loppuu, niin media teettää ja julkaisee itse sellaisen tutkimuksen, sanoo Koski.

Teksti Silja Hjerppe

Kommentointi on estetty.