Politiikan fantastinen taivas

    Marxin mukaan ihminen tekee valtion samalla tavalla kuin uskonnon ja uskoo tekeleeseensä samaan tapaan kuin uskovaiset omaansa.

    Marxin mukaan ihminen tekee valtion samalla tavalla kuin uskonnon ja uskoo tekeleeseensä samaan tapaan kuin uskovaiset omaansa.

    Modernin valtion kansalaiset elävät Marxin mukaan samassa tilanteessa, jossa kristityt ovat eläneet seurakunnissaan apostolien ajoista lähtien. Uskovaiset ovat tasa-arvoisia taivaassa ja epätasa-arvoisia maan päällä. Kansalaiset ovat tasa-arvoisia poliittisen maailman taivaassa ja epätasa-arvoisia yhteiskuntansa maallisessa elämässä.

    Moderni valtio otti selkävoiton sääty-yhteiskunnasta vasta Ranskan vallankumouksessa 1700-luvulla. Kansalaisyhteiskunnan ja valtion suhteesta tuli ongelma. Hegel ja Marx esittivät kuumia kysymyksiä oikeudesta. Miten valtio saa suvereenisuutensa? Miten lainsäädäntö saa legitimisyytensä? Vastauksista kiistellään.


    Kansan oopiumi ja kansalaisen plasebo

    ”Ihminen tekee uskonnon, uskonto ei tee ihmistä”, sanoo Marx. ”Uskonto on hengettömien olosuhteiden henki”. Hän ei päivittele uskontoa uskonnon itsensä takia, vaan haluaa osoittaa, että ihminen tekee valtion hieman samalla tavalla kuin uskonnon ja uskoo tekeleeseensä samaan tapaan kuin uskovaiset omaansa.

    2000-luvun politiikasta on helppo löytää esimerkkejä siitä, miten valtioon suhtaudutaan kuin ihmisistä riippumattomaan olioon. Valtion ”osuutta” halutaan lisätä tai vähentää aivan kuin joku fantastinen olio olisi säätänyt etukäteen valtion hyväksi tai pahaksi. Sekä vähentäjät että lisääjät puhuvat ”demokratiasta” uskonnollissävytteisesti. Perustuslaillisen valtion kansalaisoikeudet ja tasa-arvon fantasiat peittävät vääryyksiä, joita perheessä ja kansalaisyhteiskunnassa tapahtuu.

    Fantastisuus alkoi haalistua politiikassa jo 1800-luvun alkupuolella. Ihminen etsii ”fantastisesta todellisuudesta yli-ihmistä”, mutta löytää ”vain oman itsensä kajastuksen”. Väljähtynyt valtio on Hegelin ja Marxin mielestä toimipaikka, jossa kansalaisyhteiskunta ratkaisee ristiriitojaan.

    Hegelillä on Oikeusfilosofiassaan paljon vahvempi tuntuma kansalaisyhteiskunnan ristiriitoihin kuin Marxilla Oikeusfilosofian kritiikissä. Ei ole varmaa, onko Hegel muutenkaan niin eri mieltä Marxin kanssa kuin Marx olettaa.

    Hegel oli monarkisti. Valtion työnä on hänen mukaansa etsiä yleistä intressiä ja vaalia samalla kansalaisyhteiskunnan erityisiä intressejä. Tehtävä vaatii kansan hyväksynnän ja valtion suvereenin tahdon. Hyväksyntä taataan perustuslailla. Tahto voi olla vain persoonassa. Yleisen edun vaatima valtiomuoto on siis perustuslaillinen monarkia. Demokraatti Marx vaati, että mukaan otettaisiin yhden asemesta monta tahtovaa persoonaa. Häneltä voi kysyä, mikä sitten olisi sopiva määrä. Onko 200 sen parempi kuin 1, jos toimien perustuslain mukaisuutta ei voida valvoa ja jos edustajat luopuvat henkilökohtaisesta vastuustaan sitoutumalla toimimaan ryhmäkurin nimissä omaa tahtoaan vastaan?


    Viestittäjien verkko ja valtiojesuiittojen seitti

    Politiikan ymmärtämisen avain on valtion ja kansalaisyhteiskunnan ero. Hegel ja Marx huomaavat, että julkisuus ja byrokratia toimivat erotettujen välittäjinä ja järjestelmän heikkoina kohtina.

    Hyvässä yhteiskunnassa on julkisuus, jossa kansalaisyhteiskunnan vastakkainasettelut tunnustetaan ja valtion asioista keskustellaan avoimesti. Marxin huolen aiheena olevalla valtion ja kansalaisyhteiskunnan pyörimissuunnalla on sittenkin väliä. Jos valtio on ensin ja julkisuus on toimintaa, jossa viestejä välitetään kansalle, niin valtiota ei voi ymmärtää eikä sille voi tehdä laillisesti mitään. Jos kansalaisyhteiskunta on ensin ja julkisuus on paikka, jossa kansalaiset pohtivat yhteisiä ongelmia, niin valtion avulla voidaan järjestellä tasa-arvon ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Valtio saa suvereenisuutensa julkisesti keskustelevalta suvereenilta kansalta.

    Hyvät byrokratiat huolehtivat siitä, että yhteiset intressit eivät muutu erillisiksi. Terveyttä edistetään terveyden, ei lääketeollisuuden voittojen takia. Sivistystä harrastetaan sivistyksen vuoksi, ei ”innovaatioita” varten. Mutta yleinen etu on vaikea taistelulaji. Byrokratialla on rakenteellinen taipumus kaareutua itsepetoksen kehäksi, jossa kukaan ei osaa mitään asiallista. Tässä katsannossa hyvinvointivaltion ja yliopiston nykyiset vaikeudet eivät ole ainoastaan uusliberalismin ulkoisen hyökkäyksen aiheuttamia vaan myöskin itse aiheutettuja. Marx sanoo, että byrokratia on illuusion seitti, jossa kyyhöttää valtiojesuiittoja. Se yhdistää kansalaisyhteiskuntaa valtioon sillä tavalla, että jokainen asia saa kaksimielisen merkityksen.


    Porvari oppii huonosti

    Marx ylistää edustuksellista valtiojärjestystä siitä, että se tuo kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen yhteiskunnan eron selvästi julki. Sekä kansalaisten fantastinen tasa-arvo että lainsäädännön maallinen legitiimisyys perustuu tähän eroon.

    Kansalaisyhteiskunnassa ihmiset elävät yksityishenkilöinä perheissään, yrittävät yrityksissään ja työskentelevät työpaikoissaan. Valtiossa he toimivat yrityksistä riippumattomina henkilöinä. Sivistyneessä yhteiskunnassa pidetään selvänä, että valtion elinten toimijoina eivät ole yritykset, vaan koko porvariston etua edustavat henkilöt.

    Lex Nokia, tekijänoikeuslaki ja yliopistolaki osoittavat, että porvariston kannattaisi lukea Hegeliä ja Marxia. Yritysten suora komentovalta lainsäädännössä ja valtion sivistyselimissä vie kapitalismilta hyväksyttävyyden. Marxin mainitsema kansalaisyhteiskunnan toiveiden ”fantastinen toteutuma” katoaa politiikasta. Viestinnäksi veltostunut julkisuus ja nomenklatuuraksi rappeutunut byrokratia laiminlyövät porvariston opettamisen. Perusasiat unohtanut porvaristo vaarantaa yhteiskuntarauhan ja tekee vahinkoa omille eduilleen.

    Hegel, G.W.F. (1994) Oikeusfilosofian pääpiirteet eli luonnonoikeuden ja valtiotieteen perusteet. Suomentanut ja selityksin varustanut Markus Wahlberg. Oulu: Kustannus Pohjoinen.

    Marx, Karl. (2009) Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. Suomennos, johdantoluku ja selitykset Jukka Heiskanen. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy.

    Teksti ja kuva Pertti Julkunen