Kalevala karjalan kielelle

    Zinaida Dubinina löysi Kalevalasta oman historiansa, kielensä ja elintapansa.

    Zinaida Dubinina löysi Kalevalasta oman historiansa, kielensä ja elintapansa.

    Kalevala on käännetyin suomalainen teos. Kevääseen 2009 mennessä se on ilmestynyt 61 eri kielellä. Kansalliseepoksemme on saanut runsaasti huomiota eri puolilla maailmaa käännöstensä sekä musiikillisten ja kuvataiteellisten tulkintojensa ansiosta.

    Tänä vuonna vietetään Kalevalan juhlavuotta. On tullut kuluneeksi 160 vuotta siitä, kun Elias Lönnrot sai valmiiksi Uuden Kalevalan, jonka esipuheen hän päiväsi Vesilahden Laukossa 17. huhtikuuta 1849. Päivä oli Eliaksen päivä ja myös Laukon emännän, ”arkiaatterinrouva” Eva Törngrenin syntymäpäivä.

    Karjalaisuus on Kalevalassa vahvasti esillä. Kalevalan karjalan kielelle (livviksi) kääntänyt opettaja-runoilija Zinaida Dubinina kertoo, että saatuaan nuorena venäjänkielisen Kalevalan käteensä hän koki heti, että kirja kertoo juuri heistä; karjalaisista ja heidän tavoistaan, jotka olivat käytössä vielä viime vuosisadan loppupuolellakin. Kalevalasta Dubinina löysi oman historiansa, kielensä ja elintapansa.

    Kalevala-eepoksen kautta Karjala ja sen kansanrunous ovat tulleet tunnetuiksi ympäri maailman. On sanottu, että syvä perehtyminen kalevalaiseen maailmaan edellyttää karjalan kielen opiskelua. Lönnrotin tiedetään ottaneen runsaasti karjalankielisiä sanoja mukaan kirjakieleemme.


    Kalevalan kääntäminen karjalaksi kutsumustyönä

    Uuden Kalevalan 160-vuotispäivän alla suomalaisilla oli ilo kuulla Kalevalaa livvinkarjalaksi Säijässä, saman Pyhäjärven rannalla, jonka toisella puolen Laukko sijaitsee. Kotkatjärveläinen opettaja Dubinina luki tuolloin suomen kielestä kääntämäänsä Kalevalaa. Käännöstyö on häneltä ottanut viitisentoista vuotta, ja käännös valmistui vuonna 2006. Lähiaikoina Kalevala julkaistaneen karjalaksi. Suomessa Karjalan kielen seurassa ollaan kiinnostuneita Kalevalan painattamisesta.

    Dubininalle kääntäminen oli kutsumustyötä sekä oman sisäisen motivaationsa että opettajatyönsä vuoksi. Dubinina itse on lähtöisin karjalankielisestä kodista, jossa äiti oli lukutaidoton, mutta osasi hyvin kalevalaisia ”luguzii”, joita niin lapsille kuin vasikoillekin saneltiin. Lapsille myös ”pajozii pajatettih”. Zinaida haavoittui lapsena lentopommista, mutta parani ja kävi koulunsa venäjän kielellä ja suomeksi. Suoritettunaan seitsemänluokkaisen vajaan keskikoulun hän pääsi Petroskoihin venäjänkielisen opettajaopiston suomenkieliselle linjalle.

    Kun Dubinina valmistui luokanopettajaksi vuonna 1954, karjalaisten koulujen opetuskieli vaihtui kokonaan suomesta venäjäksi. Pikkukylien karjalankielisille lapsille vieraskielinen koulu oli vaikeaa, sillä he eivät juuri olleet kodeissaan kuulleet venäjää. Monin paikoin lapset eivät olisi edes halunneet mennä kouluun. Vasta 1980-luvun lopulla vähemmistökielten asema alkoi hitaasti parantua Neuvostoliitossa. Koulut saivat vuonna 1989 luvan opettaa karjalan kieltä 2–3 tuntia viikossa. Dubinina, joka tuolloin oli suomen ja karjalan kielen opettajana Aunuksen Kotkatjärven koulussa, aloitti opetuksensa rakentamisen tyhjästä. Venäläinen koulunjohtaja ihmettelikin, miten karjalan opetusta saatettiin antaa, koska ei ollut mitään materiaaleja. Dubinina vastasi rehtorilleen: ”Onhan meillä sentään päämme.”

    Äidinkielensä opettamisesta innostunut Dubinina alkoi etsiä sopivaa oppimateriaalia karjalan tunneilleen. Kalevala tuntui hänestä siihen tarkoitukseen läheiseltä, olihan Kalevalan runoista säilynyt toisintoja kotikylissä. Niinpä hän alkoi kääntää oppilaitaan varten Kalevalaa karjalaksi. Koulupäivän jälkeen opettaja istui illat pitkät koululla ja luki, käänsi ja kirjoitti. Runo toisensa perään kääntyi, ja Kotkatjärvellä järjestettiin mittavia Kalevala-juhlia, joihin koulu ja kylä yhdistivät voimansa.

    Kun Kalevala oli Dubininalla lähes kokonaan käännettynä, Petroskoin pedagogisen yliopiston karjalan kielen opettaja rohkaisi Dubininaa kääntämään loputkin Kalevalan runot. Dubinina teki työtä käskettyä, ja niin pitkäaikainen suurtyö tuli valmiiksi.


    Kalevasta karjalaisen identiteetin ydinosa?

    Näytteeksi karjalankielisestä Kalevala-käännöksestä seuraavaksi alkuosaa Kullervo-runosta (33. runo) Dubininan kääntämänä. Alla samat säkeet suomenkielisenä:

    Palanen Kullervo-runosta Zinaida Dubininan käännösvihosta.

    Palanen Kullervo-runosta Zinaida Dubininan käännösvihosta.

    Kullervo, Kalervon poigu,
    Pani kaššalih evästy,
    Ajoi lehmät suodu myöte,
    Kangahii myö karahutti

    Kullervo, Kalervon poika,
    otti konttihin evästä,
    ajoi lehmät suota myöten,
    itse kangasta kapusi

    Karjalankieliselle Kalevalalle löytyy lukijoita. Karjalan Tasavallan kansallisuuspolitiikan varaministeri Leena Bogdanovan helmikuussa 2009 antaman tiedon mukaan Karjalan Tasavallan 750 000 asukkaasta 12 prosenttia on itämerensuomalaisia. Heistä karjalaisia on 65 600, vepsäläisiä 4 900 ja suomalaisia 14 000 henkeä.

    Suomestakin löytyy karjalan kielelle lukijoita, sillä maassamme lasketaan asuvan noin 5 000 karjalaa puhuvaa ihmistä. Lisäksi noin 15 000 henkilöä ymmärtää karjalaa. Omakielisestä Kalevalasta on mahdollista tulla yksi karjalaisen identiteetin keskeinen osa. Dubinina on raatanut ”oman muan ja kielen” eteen ja uskoo, että kirjakieli kehittyy, kun sen antaa kehittyä, vaikka kielen tulevaisuus onkin epävarmaa. Valtakielen kilpailijaksi karjalaiset eivät kieltään halua, mutta he tekevät työtä oman kielensä ja kulttuurinsa eteen saadakseen olla kaksikielisiä ja -kulttuurisia.

    Teksti ja kuvat Tuula Hyyrö

    Kirjoittaja on lehtori Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Hämeenlinnan yksikössä.