Kansainvälisyys vaatii viestintätaitoja

    Jos ei omalla äidinkielellään ole riittävän hyä viestijä, niin ei sitä pysty kansainvälisestikään olemaan, muistuttaa Pekka Isotalus.

    Jos ei omalla äidinkielellään ole riittävän hyä viestijä, niin ei sitä pysty kansainvälisestikään olemaan, muistuttaa puheviestinnän professori Pekka Isotalus.

    – Ei meidän suomalaisten tarvitse muuttua millään tavalla, kun olemme keskenämme vuorovaikutuksessa. Suomalaisten kesken voidaan pitää pitkiä taukoja, ja se ei haittaa ketään. Mutta meidän on hyvä tiedostaa, että minkälaisia olemme, sanoo puheviestinnän professori Pekka Isotalus.

    Isotalus korostaa, että vuorovaikutuksessa muiden kulttuurien edustajien kanssa pitäisi pystyä mukauttamaan omaa viestintäänsä toiseen kulttuuriin sopivaksi.

    – Jos on jonkun muun kulttuurin edustajan kanssa tekemisissä ja pitää pitkiä taukoja puheessa, niin se toinen saattaa ajatella, että ei ole kiinnostunut hänestä tai ei halua jutella.


    Suomalaiset puhuvat asiaa

    Pekka Isotaluksen yhdessä Richard Wilkinsin kanssa toimittamasta kirjasta Speech culture in Finland selviää, millaisia viestijöitä suomalaiset ovat: Suomalaiset puhuvat asiaa ja suoraan ja arvostavat hiljaisuutta ja kuuntelemista. Suomalaiset sitoutuvat vahvasti siihen, mitä sanovat. Koska suomalaiset itse puhuvat asiaa, he myös luottavat, että muutkin puhuvat asiaa. Suomalaisia pidetäänkin sekä luotettavina että luottavaisina.

    Stereotypia vähän puhuvista suomalaisista pitää siis toisaalta paikkaansa, mutta toisaalta emme kuitenkaan ole täysin tuppisuisia jurottajia.

    – Tämä ei mielestäni näyttäydy niin negatiivisena, sellaisena jurotuksena ja mökötyksenä ja täysin puhumattomuutena, sellaisena mitä ne pahimmat stereotypiat suomalaisista on. Näen kaiken kaikkiaan tämän kuvan aika positiivisena, esimerkiksi asiasta puhuminen tai asiallisuus, niin sehän on sellainen, mikä meidän kulttuurissa on tosi positiivinen. Kun joku on asiallinen, niin sehän on parasta mitä Suomessa voi olla, pohtii Isotalus.

    Stereotypiat vähän puhuvista suomalaisista ovat vanhoja ja liittyvät ainakin osittain suomalaisuusaatteeseen. Puheviestinnän ensimmäiset oppikirjat ilmestyivät 1900-luvun alussa, ja niiden avulla pyrittiin vaalimaan suomalaista kulttuuria kehittämällä kansalaisten puhetaitoa. Tavoitteena oli saada ihmiset puhumaan suomea ja tehdä suomesta sivistyskieli. Näissä oppikirjoissa luotiin melko huono kuva suomalaisista puhujina; suomalaisia kuvattiin kömpelöiksi ja kankeakielisiksi.


    Rauhallista politiikkaa

    Poliittisessa keskustelussa suomalaisilla ei ole tapana liioitella eikä hyökätä. Suomalaisia vaaliväittelyjä televisiossa voisi kutsua ennemmin vaalikeskusteluiksi kuin väittelyiksi. Erilaisia mielipiteitä tuodaan ilmi, mutta ei aggressiivisesti.

    – Esimerkiksi Saksassa hyvän vaaliväittelyn merkki on, että siellä on tällainen riita, jota meillä pyritään välttämään.

    – Suomalaisessa julkisessa keskustelussa tulee usein esille se, että Suomessa ei sallita eriäviä mielipiteitä. Kun joku esittää eriäviä mielipiteitä, se pyritään vaientamaan. Meillä käydään julkista keskusteluakin vähemmän kuin monissa muissa maissa.

    Miten rauhalliset suomalaiset sitten pärjäävät kansainvälisessä politiikassa, esimerkiksi europarlamentissa?

    – En sanoisi, etteivät suomalaiset uskalla olla aggressiivisia, mutta meillä ei pidetä sitä hyvänä käytöksenä. Jos ihminen ei pysty hillitsemään itseään, niin meillä katsotaan, että se on heikkous. Kun ollaan muiden kulttuurien edustajien kanssa tekemisissä, niin pitäisi olla taitoa tarvittaessa olla vähän aggressiivinenkin, vaikka Suomessa osaisi hillitä itsensä.


    Viestimisessä parantamisen varaa

    – Ihmisen täytyisi tuntea ensin oma kulttuurinsa ja pitäisi osata viestiä omalla äidinkielellään riittävästi, jotta pystyisi olemaan kunnolla vuorovaikutuksessa muiden kulttuurien kanssa. Jotta pystyisi mahdollisesti vieraalla kielelläkin olemaan hyvä puheviestijä, niin se kyllä edellyttää, että omalla äidinkielellään pystyy viestimään riittävästi. Tämän näen haasteelliseksi.

    Isotalus muistuttaa, että yliopiston asetusten mukaan kandidaattien pitäisi saada riittävät viestintätaidot ja maisterien hyvät viestintätaidot.

    – On mielestäni kysymysmerkki, että toteutuuko se. Ja jos ei omalla äidinkielellään ole riittävän hyvä viestijä, niin ei sitä pysty tuolla kansainvälisestikään olemaan. Yliopisto-opiskelijoissa on hirveä määrä sellaisia, joita jännittää pelkästään jo suomeksi puhuminen yleisön edessä. Ilman muuta on selvää, että se jännitys useimmilla tuplaantuu, kun vieraalla kielellä joudutaan vastaaviin tilanteisiin.

    – Rohkeutta tietysti saa koulutuksen ja kokemuksen kautta, rohkaisee Isotalus.

    Teksti Silja Hjerppe
    Kuva Touko Hujanen